04/03/2026
Konfliktin pelko
Konfliktin pelko on hyvä tunnistaa ja pyrkiä sitä ymmärtämään, sillä se voi merkittävällä tavalla estää ihmissuhteidemme kehittymistä ja niissä tapahtuvan kasvun mahdollistumista.
Voimme oppia sellaisissa ihmissuhteissamme, joissa voimme paljastaa jotakin aitoa itsestämme, koko ajan lisää itsestämme, toisistamme ja ylipäänsä ihmisyydestä ja siinä mielessä alati kasvaa keskeneräisyydessämme ja hoitua haavoissamme.
Konfliktin pelko voi saada meidät kapseloitumaan, eli piilottamaan sisäistä maailmaamme, kuten todellisia tunteitamme ja tarpeitamme. Ehkä olemme aiemmissa tärkeissä ihmissuhteissamme oppineet, että omien tunteiden paljastaminen ei olisikaan suotavaa, oikein, turvallista tai edes sopivaa. Muutumme mielessämme toiselle hankalaksi, jos osoitamme tarvitsevuuttamme. Tai pelkäämme, että meitä ei voi ymmärtää, tai että olemme jotenkin liikaa. Tai uskomme, että se mitä tunnemme, on jotenkin väärin, kyseenalaista tai ylireagoivaa, jotakin sellaista hävettävää, että se pitäisi pitää piilossa. Ajattelemme, että pitämällä ”mölyt mahassamme”, olisimme jotenkin fiksumpia aikuisia ja voisimme ansaita hyväksynnän ja tulla jopa ihailluksi toisen silmissä.
Tunteminen kuuluu myös aikuisuuteen
Todellisuudessa kuitenkin konfliktin pelko voi johtaa meitä ihmissuhteissamme tilanteeseen, jossa meistä ei oikein saa kiinni. Suhteissamme voi kyllä eläytyä paljon tulkintoja nimenomaan toisen toiminnasta ja jopa tunnemaailmasta samalla kun oma sisäinen maailma jätetään sivuun kuin sitä ei olisikaan. Toisessa on usein helpompaa nähdä sellaistakin, mikä todellisuudessa kuuluisikin itselle, m***a mitä ei voi itsessään tunnistaa saati tunnustaa. Toinen mielestämme vetäytyy tai hyökkää, on vihainen, epäreilu, arveluttava, pelottava tai epäkunnioittava – m***a entä itse: miten minä käyttäydyn silloin kun sisälläni kihoaa voimakkaita tunteita?
Ottamatta kiinni itsestämme saatamme ajaa suhdetta konfliktiin, vaikka pyrimmekin sitä välttämään. Tällainen konfliktiin ajautuminen voi synnyttää sellaista turvatonta rähinää ja suojakäyttäytymistä, kuten hyökkäämistä ja vetäytymistä, joka vain entisestään vahvistaa kapseloitumista ja konfliktin pelkoa: uskomus siitä vahvistuu, että konflikti ei johda mihinkään hyvään, vaan voi johtaa jopa ihmissuhteen katkeamiseen.
Omasta itsestä käsin puhuminen mahdollistaa sinä - minä –suhteen
Jokainen oman sisäisen maailman paljastamisen hetki on tavallaan riskin otto ihmissuhteissamme, sillä emme aina voi tietää miten toinen vastaa avautumiseemme. Pelkokin on relevantti tunne, jota on hyvä kuunnella: onko tässä ihmissuhteessa mahdollista luottaa siihen, että se mitä paljastan itsestäni, ei käänny minua vastaan? Tai, minkä verran tässä suhteessa on sopivaa paljastaa itsestään juuri tässä vaiheessa? On lupa tutustua ja tunnustella, aloittaa pienemmästä ja lähestyä vasta luottamuksen synnyttyä jotakin itselle suurempaa ja tärkeämpää.
Kun voimme kuunnella pelkoakin, voimme löytää esimerkiksi sen miten tärkeä tarve meille on tulla hyväksyen nähdyiksi ja miten oleellista on silloin kokea suhteessa turvaa ja kunnioitusta. Aina tällainen ei toteudu ja sen näkeminen on äärimmäisen tarpeellista itsemme suojelemisen kannalta.
Omasta itsestä jakaminen toiselle on kuin kapseliin kasvaisi raajat: toista kohtaan kurottavat kädet joista voi ottaa kiinni.
Parhaimmillaan riskin otto kannattaa ja toinen vastaa jotenkin siihen mitä paljastamme itsestämme: tarttuu käteen tai alkaa kävellä rinnalla, jossa todellisuus on enemmän yhteinen kokemus kuin vastakkainasettelun taistelutanner tai oudon etäisyyden kylmettämä jumitila.
Vaikka syntyisi konfliktikin, on se todennäköisemmin turvallinen kun molempien sisäinen maailma pääsee kosketuksiin toistensa kanssa sen sijaan, että kaksi puolustus-hyökkäysasemissa olevaa, omaa sisäistä maailmaansa pelon vuoksi piilottelevaa taistelee aktiivisesti tai passiivisesti keskenään.
Lopulta tällaisissa suhteissa, joissa voimme olla yhä enemmän totta itsellemme ja toisillemme suhteessa sisäiseen maailmaamme, alamme muotoutua tunnistettaviksi ihmisiksi: sinäksi ja minäksi, joilla on omat sisäiset maailmat ja jotka voivat paitsi säilyttää ne itsellään, myös jakaa niitä yhä empaattisemmin toisilleen ja kokea siten aitoa ja syvää yhteyttä.
Sinä ja minä on se erillisyyden kipuun ja omaan heikkouteen ja keskeneräisyyteen suostunut suhde, jossa on kaksi inhimillistä ja tarvitsevaa ihmistä, joille kuuluu oikeus kaikenlaisiin tunteisiin ja tarpeisiin ja joista kumpikin on ensisijaisesti itse itselleen vastuussa.
Tällainen suhde perustuu keskinäiseen hyväksyntään ja kunnioitukseen, jolloin keskinäinen kasvu on alati mahdollista konflikteistakin huolimatta ja osin juuri niiden ansiostakin.
