23/02/2026
Kela sanelee hinnan – kuka reagoi?
Kela julkaisi uuden vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tarjouskilpailun. Samalla se teki ratkaisun, joka kohdistuu vain yhteen ammattiryhmään: puheterapeutteihin.
Puheterapialle asetettiin yksipuolinen hintakatto.
Lisäksi koti-, päiväkoti- ja laitoskäyntien korvausmallia muutettiin tavalla, joka pienentää korvauksia merkittävästi. Käytännössä liikkuvasta, lasten arjessa toteutettavasta kuntoutuksesta maksetaan jatkossa vähemmän.
Muut terapiaryhmät voivat edelleen hinnoitella palvelunsa. Puheterapeutit eivät voi.
Kela on alan ylivoimaisesti suurin ostaja. Kun näin vahvassa markkina-asemassa oleva toimija määrittelee hinnan ja tekee siitä ainoan kilpailutekijän, kyse ei ole aidosta kilpailutuksesta vaan hinnan sanelusta.
Alkuvuosien kilpailutuksissa laadulla ja kokemuksella oli merkittävä painoarvo. Vuonna 2018 laadun osuus putosi 20 prosenttiin ja hinnan nousi 80 prosenttiin. Tulevassa kilpailutuksessa laadun painoarvo on 0 %. Koulutus, kokemus, erityisosaaminen – eivät vaikuta valintaan lainkaan. Kilpailemme pelkällä hinnalla.
Kuvitelkaa hetki, että sama tehtäisiin lääkäreille. Hintakatto, eikä erikoistumisesta, kokemuksesta tai laadusta maksettaisi senttiäkään enemmän. Ajatus herättäisi välittömästi valtakunnallisen keskustelun. M***a kun kyse on naisvaltaisesta kuntoutusalasta, päätös hyväksytään hiljaa.
Puheterapia on vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Se edellyttää yliopistokoulutusta, jatkuvaa täydennyskouluttautumista ja laajaa kliinistä osaamista. Työssä kohdataan lapsia, joilla voi olla kielellisiä erityisvaikeuksia, puhemotoriikan häiriöitä, ahdistuneisuutta, monikielisyyttä ja vaihtoehtoisten kommunikointikeinojen tarvetta – usein kaikkia yhtä aikaa.
Työ tehdään usein lapsen arkiympäristössä, koska perheillä ei ole mahdollisuutta kuljettaa lasta terapiavastaanotolle useita kertoja viikossa. Yksi käynti ei ole vain tapaaminen. Siihen sisältyy suunnittelu, materiaalien valmistelu, kirjaaminen, ohjelmistokulut, matkustaminen ja ammatillinen vastuu. Peruuntuneista ajoista ei voi laskuttaa. Yrittäjä maksaa itse lomansa, sairaspäivänsä ja eläketurvansa.
Kun hintakatto yhdistyy kotikäyntikorvausten heikennykseen, viesti on selvä: liikkuvaa, lapsen arjessa toteutuvaa kuntoutusta ei arvosteta taloudellisesti. Samalla suuret kuntoutusyritykset kestävät hintapaineen paremmin kuin pienet, itsenäiset ammatinharjoittajat.
Veronmaksajana ymmärrän, että julkisella tilaajalla on vastuu säästää rahaa. M***a säästämisenkin voi tehdä eri tavoin. Vuoropuhelu palveluntuottajien kanssa olisi voinut tuottaa kestävämmän ratkaisun. Nyt meille tarjottiin ylhäältä saneltu malli, jossa laadulla ei ole arvoa.
Tämä ei ole vain ammattilaisten toimeentulokysymys.
Puheterapia voi ratkaista, pääseekö lapsi kiinni kieleen, kouluun, ihmissuhteisiin ja osallisuuteen – vai jääkö hän sivuun. Kuntoutuksesta säästetty euro voi muuttua myöhemmin moninkertaisiksi kustannuksiksi syrjäytymisen, mielenterveysongelmien ja eriarvoisuuden muodossa.
Siksi kysymys kuuluu: onko tämä todella se suunta, johon haluamme viedä lasten kuntoutuksen Suomessa?