10/03/2026
Naistenpäivän etkoilla! Ensimmäisiä kevätpäiviä, jolloin ihmiset lähtevät liikkeelle ja heräävät talviuniltaan.
Ajattelin nuorempana, ettei naistenpäivällä ole merkitystä. Että olemme jo tasa-arvon saavuttaneet. Näin ei kuitenkaan ole - naisena joutuu todistamaan olevansa "yhtä hyvä" kuin mies, vaikka oma rima olisikin korkeammalla kuin mihin yhteiskunta sen asettaisi. Monella alalla työskentelevä mies on nero, "uomo universale", kun taas monialainen nainen yrittää eri töillään vain tienata tarpeeksi rahaa.
Viime vuosina ajatuksen ovat kiteytyneet ja kypsyneet. Tonuksen toiminta on toisaalta laajentunut, m***a samalla seisonut paikallaan. Tänä vuonna toimita kuitenkin nytkähtää liikkeelle uudella tavalla, sillä Tonuksen tavoite on kirkastunut: antaa työkaluja läsnäolon löytämiseen.
RELEASE™ on keino, jolla moni on löytänyt itselleen sen avun, jota on pitkään etsiynyt. Aktiivinen osallistuminen oman läsnäolon löytämiseen on saavutettavissa oleva, täysin realistinen tavoite. Tietoinen läsnäolo on ainut tila, johon ei mahdu kiire tai murehtiminen. Tässä tilassa voi hengittää. Olisitko itse valmis kokeilemaan RELEASE™ -metodia?