05/12/2025
Takana on mukavat ja kokemuksellisesti rikkaat työpäivät Tampereella, joka opiskelukaveripiireissäni tunnetaan Rakkauden kaupunkina. Junaan kiirehtiessäni askel hidastui, kun joku soitti kitaralla joululauluja. Oli jännä, miten välittömästi hiljensin vauhtia ja aloin kävellä laulun tahtiin. Tämä oli tervetullut muutos, kun edessä on kuuden tunnin junamatka kotiin Joensuuhun.
Junan kyytiin päästyäni huomasin päästeleväni suustani lauseita, kuten ”Tiiät sie, missä täällä on se töpselipaikka?” ja ”Voi, kun mie olin täällä ihan omissa ajatuksissani!” Jälkimmäinen, kun konduktööri yllätti ja tuli viereen kysymään lippuja ilman, että olin huomannut hänen liikkuvan vaunussa. Näköjään minusta on tullut höpöttäjämummeli, mihin ei samalla tavalla kiinnitä huomiota itäisessä Suomessa, jossa iteksiään sekä aiheetta juttelevat ovat tuttu näky turuilla ja toreilla. Täällä tulen myös tietoisemmaksi omasta sekakielestäni, jossa itäinen ja ouluinen lyövät kättä päälle.
Hyvää viikonloppua ja huomista itsenäisyyden juhlaa! Sen merkitys kirkastui erityisesti, kun kuuntelin tänään Gazasta Suomeen turvaan tulleen tutkijan puheenvuoron. Meidän joulukuinen pimeytemme voi olla valoa, kun sitä katsoo räjähdyksistä nousevaa pölyä ja sähkön puutteesta johtuvaa pimeyttä nähneen silmin.
