19/02/2026
Suun terveydenhoidon ammattilaiset on tehnyt keskustelunavauksen suuhygienistin oikeuksien laajentamisesta rajattuun diagnosointiin. On paikallaan tarkentaa, että esitämme selvityksen tekemistä aiheesta, emme odota yhtäkkistä lakimuutosta. Muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Yhdysvaltojen Coloradossa, Connecticutissa ja Oregonissa suuhygienistit voivat tehdä taudinmääritystä laajemmin tai suppeammin. On siis vertailukohteita, joista kerätä tietoa sekä jo tehtyjä tutkimuksia.
Suomessa on Euroopan pisin suuhygienistikoulutus 3,5 vuotta (210 ECTS). Muissa Pohjoismaissa, kuten Norjassa, opinnot kestävät 3 vuotta (180 ECTS).
Suomessa suuhygienistit tekevät suun terveystarkastuksia, johon sisältyy suun ulkoinen tarkastus, esimerkiksi kasvot, huulet ja iho huulten ympäriltä. Suun sisäiseen tarkastukseen kuuluu karies- kulumis- ja eroosiovaurioiden sekä purennan kontrollointi. Tarkastuksessa määritetään plakin sijainti ja määrä, hammaskiven esiintyminen, ientulehdus sekä ientaskujen syvyydet. Lisäksi kartoitetaan ienvetäytymät, ienhyperplasiat ja hampaiden liikkuvuus sekä tarkastetaan limakalvot, suunpohja, suulaki ja kieli. Ennen tarkastusta potilaalta tarkistetaan esitiedot, kuten yleissairaudet, käytössä olevat lääkkeet, käytössä olevat luontaistuotteet, lääkeallergiat, yliherkkyydet sekä muut hoidossa huomioon otettavat seikat. Työkalut taudinmääritykseen ovat siis olemassa.
Norjassa suuhygienisteillä on lupa diagnosoida kariologiaan ja parodontologiaan liittyviä sairauksia. He voivat myös tehdä alustavia diagnooseja muilla alueilla – kuten pulpiitti tai limakalvolöydökset – ja lähettää potilaita hammaslääkärille tai erikoislääkärille lisäarviointiin tai -hoitoon. Suuhygienisteillä on pätevyys ottaa röntgenkuvia ja diagnosoida kariesta (asteet 1–5). Suuhygienisti voi hoitaa asteet 1–3-. Paikkaushoitoa vaativat lähetetään hammaslääkärille.
Norjan suuhygienistit diagnosoivat, suunnittelevat ja hoitavat parodontiittia (vaihe I–IV, riskiluokka A–C) kansallisten kliinisten ohjeiden mukaisesti. Vaikeaa parodontiittia sairastavia potilaita hoidetaan yhteistyössä hammaslääkärin tai erikoishammaslääkärin kanssa. Suuhygienisteillä on myös pätevyys diagnosoida ja arvioida oikomishoidon tarvetta, kun taas hoidon suorittavat erikoislääkärit.
Meistä olisi järkevä selvittää, voisiko Suomessakin suuhygienistin oikeuksia laajentaa kiinnityskudossairauksien taudinmääritykseen.
Tällä olisi todennäköisesti vaikutusta kansanterveyteen ja potilaalle aiheutuviin kustannuksiin, m***a myös suuhygienistin ammatin pitovoimaan.
