Asahi-Akatemia

23/04/2026

16/04/2026

ASAHI KEHOMIELIHARJOITUKSENA 16

Asahi kehollisen lukutaidon vahvistajana

Tutkiessani asahin kasvatuksellisia ulottuvuuksia olen kohdannut Margaret Whiteheadin kehittämän fyysisen tai kehollisen lukutaidon käsitteen (physical literacy), joka tarjoaa mielestäni poikkeuksellisen hedelmällisen viitekehyksen myös asahin kasvatustavoitteiden ymmärtämiselle. Suomeksi termi on tavallisesti käännetty “liikunnan lukutaidoksi” tai “fyysiseksi lukutaidoksi”, m***a Whiteheadin ajattelussa kyse on laajemmasta kehollisesta tavasta olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Siksi pidän käännöstä “kehollinen lukutaito” tässä yhteydessä luontevimpana. Seuraavassa tarkastelen, miksi asahi näyttäytyy juuri tällaisen kehollisen lukutaidon avaajana ja vahvistajana. Tästä taitaakin sitten tulla viimeinen postaus tähän sarjaan.

Whitehead määrittelee kehollisen lukutaidon motivaationa, itseluottamuksena, fyysisenä kompetenssina sekä tietona ja ymmärryksenä, joiden avulla ihminen kykenee ylläpitämään tarkoituksenmukaista liikunnallista suhdetta läpi elämänkulun. Käsitteen varsinainen voima ei kuitenkaan ole vain sen määritelmässä, vaan siinä filosofisessa käänteessä, jonka se tekee: ihminen ei ole ensisijaisesti mieli, jolla on ruumis, vaan kehollinen olento, joka on maailmassa, havainnoi, ymmärtää ja toimii kehollisuutensa kautta. Tästä näkökulmasta asahi ei ole vain terveysliikuntaa eikä pelkkä liikuntamenetelmä, vaan tapa syventää ihmisen kehollista lukutaitoa, siis hänen kykyään olla tietoisesti, taitavasti ja merkityksellisesti suhteessa itseensä, ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin. Tämä näkökulma avaa selkeästi myös sitä, mitä filosofisella liikunnalla ylipäätään tarkoitetaan ja mihin edellisessä postauksessa viittasin.

Asahin ensimmäinen merkitys kehollisen lukutaidon näkökulmasta on siinä, että se palauttaa huomion kehoon subjektina eikä vain objektina. Whitehead kritisoi länsimaista tapaa käsittää keho ensisijaisesti esineenä, instrumenttina tai suoritusvälineenä. Tällöin kehon arvoa mitataan helposti joko tehokkuudella, ulkonäöllä tai urheilullisella suorituskyvyllä. Kehollisen lukutaidon idea pyrkii ylittämään tämän kapeutuneen näkökulman ja tuomaan esiin “eletyn kehon” merkityksen: sen, että kehollisuus on jatkuvasti läsnä siinä, miten havaitsemme, suuntaudumme, ymmärrämme ja muodostamme suhteita maailmaan. Asahissa tämä tulee näkyväksi erityisen selvästi. Harjoitus ei pyri ensisijaisesti näyttävään suoritukseen eikä ulkoiseen tulokseen, vaan siihen, että harjoittaja alkaa tuntea painonsiirtonsa, asentonsa, hengityksensä, jännityksensä ja liikkeen laadun hienovaraisemmin.

Toinen asahin merkitys liittyy fyysisen kompetenssin erityiseen laatuun. Whiteheadin mukaan fyysisesti lukutaitoinen ihminen liikkuu itsevarmasti, taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti erilaisissa tilanteissa. Tähän liittyy koordinaatio, hallinta, tasapaino, sujuvuus ja kyky toimia erilaisissa ympäristöissä. Asahi kehittää juuri tällaista kompetenssia. Sen liikkeet opettavat hyvää linjausta, koko kehon voimantuottoa, nivelten vapaata m***a kannateltua käyttöä, painon siirtämistä, liikkeen jatkuvuutta ja hengityksen integroitumista toimintaan. Tällainen harjoittelu rakentaa sitä perustaa, jonka varassa ihminen voi kävellä, nostaa, kumartua, seistä, kääntyä ja toimia arjessa vähemmällä turhalla jännityksellä ja suuremmalla toiminnallisella älykkyydellä. Tässä mielessä asahi vahvistaa kehollista lukutaitoa juuri siellä, missä se on tärkeintä: arjen tavallisissa tilanteissa.

Kolmas olennainen ulottuvuus on ympäristön “lukeminen”. Whitehead käyttää tietoisesti lukemisen metaforaa: kehollisesti lukutaitoinen ihminen ei ainoastaan osaa liikkua, vaan hän havaitsee ympäristönsä liikkeelliset vaatimukset ja mahdollisuudet ja vastaa niihin älykkäästi ja mielikuvituksellisesti. Tämä on erittäin lähellä sitä, mitä asahissa voidaan kutsua somaattiseksi herkkyydeksi. Harjoittaja oppii aistimaan alustan, painovoiman, oman tukipintansa, liikeradan suunnan, hengityksen rytmin sekä oman vireystilansa. Samalla hän oppii tunnistamaan, milloin liike kantaa, milloin se pysähtyy, milloin jännitys estää virtausta ja milloin keho toimii tarkoituksenmukaisesti. Asahissa ympäristön lukeminen ei tarkoita vain ulkoista tilaa, vaan myös sisäistä ympäristöä: lihasjännityksiä, hengityksen muutoksia, tasapainon hienovaraisia siirtymiä ja kehon suhdetta painovoimaan. Tämä tekee harjoituksesta erityisen hienon sillan Whiteheadin teorian ja somaattisen käytännön välille.

Neljänneksi asahi näyttää vahvistavan myönteistä kehollista minäsuhdetta. Whiteheadin mukaan onnistuneet keholliset kokemukset voivat synnyttää vakaamman käsityksen itsestä kehollisena olentona sekä lisätä itsetuntoa ja itseluottamusta. Tämä tarkoittaa kokemusta siitä, että on kotonaan omassa kehossaan. Asahin kaltaisessa harjoituksessa tämä on erityisen tärkeää, koska siinä ei korosteta kilpailua, vertailua eikä suorituskeskeisyyttä. Harjoittaja voi saada onnistumisen kokemuksia omalla tasollaan. Hän voi huomata, että liike muuttuu vakaammaksi, hengitys syvenee, asento selkiytyy ja olo rauhoittuu. Tällaiset kokemukset ovat pieniä, m***a niillä voi olla syvä vaikutus. Ne voivat muuttaa koko suhdetta omaan kehollisuuteen: keho ei ehkä näyttäydy enää ongelmana, vastustajana tai puutteena, vaan kykynä, mahdollisuutena ja yhteytenä.

Viidenneksi asahi voi vahvistaa Whiteheadin mainitsemaa kykyä ilmaista itseään ei-kielellisesti ja olla herkemmässä suhteessa toisiin. Kun ihminen tulee tietoisemmaksi omasta kehollisesta tilastaan, myös toisen ihmisen liikkeet, jännitykset ja eleet alkavat avautua eri tavalla. Whitehead liittää fyysiseen lukutaitoon empatian ja ei-verbaalisen vuorovaikutuksen. Tämä on tärkeä huomio myös asahin kannalta. Harjoitus ei kehitä vain yksilön sisäistä kokemusta vaan myös tapaa olla tilassa muiden kanssa: rauhallisemmin, kuulostelevammin, vähemmän pakottavasti. Juuri tällainen kehollinen herkistyminen voi muodostaa perustan hienovaraisemmalle vuorovaikutukselle, jossa toinen ihminen ei näyttäydy ulkoisena objektina vaan toisena elävänä, tuntevana kehollisena olentona.

Kuudenneksi asahi lisää kehollisen lukutaidon reflektiivistä ulottuvuutta. Whitehead korostaa, että fyysisesti lukutaitoinen ihminen kykenee parhaimmillaan myös tunnistamaan ja sanallistamaan liikkeensä olennaisia piirteitä sekä ymmärtämään liikkeen suhdetta terveyteen ja hyvinvointiin. Tässä asahi on enemmän kuin liikuntaharjoitus: se on samalla oppimisympäristö. Harjoittaja voi oppia erottamaan pinnallisen ja syvän hengityksen, jäykän ja elastisen liikkeen, romahtaneen ja kannatetun pystyasennon, mekaanisen suorittamisen ja aistivan tekemisen. Kun näitä kokemuksia vielä sanallistetaan opetuksessa, kehollinen lukutaito ei jää pelkäksi hiljaiseksi osaamiseksi, vaan siitä tulee myös ymmärrettyä osaamista. Tämä on tärkeää, sillä vasta ymmärretty harjoitus voi kantaa yli yksittäisen tunnin ja siirtyä arkeen osaksi elämäntapaa.

Whiteheadin ajattelun yksi tärkeä eettinen ja pedagoginen seuraus on, että kehollinen lukutaito kuuluu kaikille. Se ei ole lahjakkaiden, nuorten tai urheilijoiden etuoikeus, vaan jokaisen ihmisen mahdollisuus. Jokaisella on oma kehollisen lukutaidon matkansa. Tässä suhteessa asahi sopii Whiteheadin kehykseen erinomaisesti. Se ei edellytä huippusuoritusta, vaan se kutsuu etenemään omasta lähtökohdasta. Juuri tämän vuoksi asahi voi olla erityisen merkityksellinen myös niille, jotka ovat vieraantuneet liikunnasta, kokeneet kehonsa ongelmallisena tai jääneet liikuntakulttuurin marginaaliin. Asahi voi palauttaa kokemuksen siitä, että liike kuuluu minullekin, että voin oppia, että voin vahvistaa kehollista lukutaitoani ilman vertailua.

Voidaankin sanoa, että asahi vahvistaa kehollista lukutaitoa ainakin kolmella perustavalla tavalla. Ensinnäkin se herkistää ihmistä kokemaan oman kehollisuutensa elettynä ja merkityksellisenä. Toiseksi se kehittää perustavaa kehollista ja liikkeellistä kompetenssia, jonka varaan arjen toiminnallinen älykkyys rakentuu. Kolmanneksi se kasvattaa reflektiivistä ymmärrystä siitä, mitä omassa liikkeessä tapahtuu ja miksi sillä on merkitystä. Puhutaan siis hyvin kokonaisvaltaisesta liikkumisen tavasta, jonka merkitys ylittää yksittäisen liikkeen tai harjoituksen ja ulottuu hyvin laajalle siihen tapaa, miten hahmotamme itsemme kehollisina ja mielellisinä olentoina, siis kehomielinä.

***

Tämä taisi olla nyt tämän sarjan viimeinen postaus, rupeaa virta loppumaan :). Vielä tekee mieli kirjoittaa pidempi juttu, miksi asahi pitäisi kuulua joka koulun liikuntaohjemaan, m***a kypsyttelen sitä vielä vähän ja teen siitä sitten jonkin vähän pidemmän jutun :)

10/04/2026

ASAHI KEHOMIELIHARJOITUKSENA 15
Asahi itsekasvatuksena

Liikkumisemme tavoitteet määrittelevät sen yleisen viitekehyksen tai puitteen, jossa liikumme. Asahia voidaan kuvata vain terveysliikuntana, jolloin tämä puite on lääketieteellinen ja hyvinvointiin liittyvä. Asahin näkeminen sen lisäksi somattisena menetelmänä ja kehomieliharjoituksena tuo asahiin laajemman kasvatuksellisen näkökulman. Asahi voidaan nähdä itsekasvatuksen muotona.

Kun puhumme itsekasvatuksesta, emme tarkoita vain itsensä kehittämistä arkisessa merkityksessä. Emme tarkoita tehokkaammaksi tulemista, suorituskyvyn lisäämistä tai sitä, että ihminen oppii hallitsemaan itseään yhä kurinalaisemmin. Itsekasvatus tarkoittaa syvemmässä mielessä sitä, että ihminen ottaa itseensä kasvatuksellisen suhteen. Hän alkaa kysyä, millainen hän on, millaisia tottumuksia hänessä toimii, mihin suuntaan hän haluaa kasvaa ja millaiseksi ihmiseksi hän harjoituksensa kautta vähitellen muotoutuu.

Tällainen kysymys on länsimaisessa liikuntapuheessa harvinainen. Liikunta liitetään tavallisesti terveyteen, kuntoon, suorituskykyyn, kilpailuun tai korkeintaan itseilmaisuun. Sen sijaan ajatus liikunnasta itsekasvatuksena jää helposti taka-alalle. Juuri tätä yritin aikanaan jäsentää lisensiaattityössäni Liikunta tienä kohti varsinaista itseä, jossa erottelin neljä liikunnan projektia: voiton, terveyden, itseilmaisun ja itsen projektit. Näistä kolme ensimmäistä ovat länsimaisessa liikuntakulttuurissa tuttuja. Voiton projektissa liikunta suuntautuu menestymiseen, paremmuuteen ja saavutukseen. Terveyden projektissa liikutaan hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja jaksamisen vuoksi. Itseilmaisun projektissa liike toimii taiteellisen ilmaisun välineenä tai esimerkiksi tunteiden ilmaisuna. M***a itsen projekti on paljon harvinaisempi. Siinä liike ei tähtää ensisijaisesti voittoon, terveyteen eikä itseilmaisuun, vaan ihmiseen itseensä: hänen tutkimiseensa, muokkaamiseensa ja kasvattamiseensa.

Asahia voidaan kuvata terveysliikuntana. Sillä on myös selkeä somaattinen ulottuvuus: se opettaa kehon tarkoituksenmukaisempaa käyttöä, painonsiirtoa, linjausta, liikkeen laatua ja jännitysten purkamista. M***a syvimmillään asahi on kehomieliharjoitusta. Silloin kysymys ei ole enää vain siitä, mitä keho tekee, vaan siitä, miten ihminen on suhteessa itseensä liikkuessaan. Miten hän hengittää, miten hän aistii, miten hän suuntaa huomionsa, millaisia tottumuksia hänessä toimii, miten hän suhtautuu itseensä, ja voiko hänen tapansa olla olemassa ihmisenä vähitellen muuttua tietoisemmaksi, vapaammaksi ja eheämmäksi.

Jos lännessä halutaan puhua tällaisesta harjoituksesta ymmärrettävästi, sitä ei kannata ensisijaisesti kääntää uskonnolliselle kielelle. Vaikka idän joogaan, zen-perinteisiin tai muihin kontemplatiivisiin liikemuotoihin kuuluu juuri tällainen itsen projektin ulottuvuus, länsimaisessa keskustelussa tarvitsemme kasvatusfilosofisen ja filosofisen kielen. Tässä suhteessa kontemplatiivinen pedagogiikka on yksi kiinnostava idän ja lännen perineitä yhdistävä käsite. Sen keskeiset edustajat, kuten Arthur Zajonc, ovat korostaneet opetuksen sellaista ulottuvuutta, jossa subjektiivinen kokemus, merkityksen, tarkoituksen ja arvojen tutkiminen sekä huomion laatu otetaan vakavasti osaksi oppimista. Kontemplatiivinen pedagogiikka ei siis tyydy vain tiedon välittämiseen, vaan se pyrkii myös muuttamaan tapaa, jolla ihminen on suhteessa itseensä, toisiin ja opittavaan asiaan.

Tämä on merkityksellistä myös liikunnan kannalta. Jos oppiminen voi olla kontemplatiivista, myös liike voi olla sitä. Silloin liike ei ole vain fyysinen suoritus, vaan tarkkaavaisuuden, itsehavainnoinnin ja sisäisen järjestymisen harjoitus. Kontemplatiivisen pedagogiikan kuvaukset painottavat juuri huomion syvenemistä, läsnäoloa, reflektion ja kokemuksen merkitystä sekä koko oppijan kokemuksen huomioon ottamista. Niissä näkyy myös se, että monet sen käytännöt ovat historiallisesti saaneet virikkeitä eri kontemplatiivisista traditioista, mukaan lukien buddhalaiset, hindulaiset ja kristilliset harjoitusmuodot, vaikka niitä nykyopetuksessa käytetäänkin puhtaasti pedagogisina menetelminä. Tästäkin syystä asahi sopii hyvin joukkon.

Myös asahi voidaan ymmärtää itsekasvatuksen menetelmäksi. Se tarjoaa kehollisen käytännön, jossa ihminen voi tulla tietoiseksi omasta kehomielestään. Tätä varten olen hahmotellut kehomielen katselun karttaa (edellä postaus 7), jossa huomion kohteita ovat esimerkiksi kehon aistimukset, liikkeen laatu, hengityksen ja liikkeen suhde, huomion liike, tahto, tottumukset, vireystila, tunne, mielen sisällöt, suhde itseen ja minäkokemus. Tällainen kartta ei itsessään ole kasvatuksen päämäärä, vaan sen menetelmällinen puoli. Se näyttää, mitä harjoituksessa voidaan oppia huomaamaan ja tarkastelemaan tarkemmin. Juuri tämän tiedostamisen ja tarkastelun kautta avautuu myös kasvatus. Ihminen alkaa vähitellen lukea itseään ja ymmärtämään itseään.

Tässä mielessä asahi liittyy myös humanistiseen ajatteluun. Humanistinen psykologia nousi aikanaan behaviorismia ja psykoanalyysia vastaan korostaen ihmistä kokonaisena, merkityksiä etsivänä, arvoihin suuntautuvana ja itseään kehittävänä olentona. Abraham Maslow’n ja Carl Rogersin ajattelussa keskeisiä ovat itsensä toteuttaminen, autonomian vahvistuminen, persoonan eheys sekä aidompi suhde itseen. Ihmiselle tärkeitä ovat hänen arvonsa ja elämän merkityksellisyys.

Jos tätä humanismia syvennetään keholliseen suuntaan, päädytään siihen, mitä voisi kutsua ”keholliseksi humanismiksi”. Se ei ole vakiintunut käsite samassa mielessä kuin humanistinen psykologia, m***a käsitteenä se osuu hyvin siihen, mitä yritän tässä sanoa. Ihmiseksi kasvaminen ei tapahdu vain ajattelun, keskustelun, moraalisen harkinnan tai luovan itseilmaisun kautta. Se tapahtuu myös hengityksessä, asennossa, liikkeessä, aistimisessa, tahdossa, jännityksissä, rauhoittumisessa ja itsesuhteen kehollisessa laadussa. Kehollinen humanismi tarkoittaisi juuri tätä: ihmisyyden tutkimista ja sivistämistä myös kehon ja kehomielen kautta.

Tätä taustaa vasten asahi itsekasvatuksena voidaan ymmärtää hyvinkin tarkasti. Itsekasvatus ei tähtää siinä mihinkään abstraktiin ihanteeseen, vaan sillä kuvataan harjoittamisen prosessia. Hidas liike tekee näkyväksi sen, mikä muuten jäisi huomaamatta. Kehon aistimukset tarkentuvat. Liikkeen laatu alkaa paljastaa, missä olemme jäykkiä, katkonaisia tai kiireisiä. Hengityksen ja liikkeen suhde kertoo, onko kehomieli koossa vai hajallaan. Huomion liike näyttää, pysymmekö tässä hetkessä vai karkaako mieli jatkuvasti muualle. Tahto tulee näkyviin siinä, puristammeko liikettä väkisin läpi vai osaammeko ohjata sitä ilman liiallista pakkoa. Tottumukset paljastuvat: missä kohdassa kiirehdimme, missä kannattelemme itseämme tarpeettomasti, missä toimimme automaattisesti. Vireystila, tunne ja sisäinen puhe alkavat tulla havaittaviksi. Lopulta myös suhde itseen muuttuu tarkastelun kohteeksi: olenko arvosteleva, pakottava, salliva vai lempeä? Ja syvimmillään voi muuttua myös minäkokemus: välillä olen vähemmän “minä joka teen” ja enemmän vain liike, hengitys ja läsnäolo.

Näin kuvattuna itsekasvatus alkaa tarkoittaa jotakin hyvin konkreettista. Se tarkoittaa kasvua kohti tarkempaa itsetuntemusta, hienovaraisempaa itseohjautuvuutta, lempeämpää itsesuhdetta ja vapaampaa suhdetta automaattisiin tottumuksiin. Se tarkoittaa, että ihminen ei enää vain kanna mukanaan omia tapojaan tiedostamatta niitä, vaan oppii vähitellen näkemään ne ja ehkä muuttamaan niitä. Tällainen ajatus on hyvin lähellä sitä, mitä humanistinen kasvatus laajimmillaan tavoittelee: ei vain osaamista, vaan ihmisen kasvua kohti eheämpää ja tietoisempaa elämää. Kasvatusfilosofian yleisesityksissä juuri henkilökohtainen kehitys, arvokas toiminta ja persoonan muodostuminen kuuluvat kasvatuksen keskeisiin päämääriin.

Kontemplatiivisen ja kehollis-humanistisen kasvatuksen näkökulmasta itsekasvatuksen yksi päämäärä on myötätuntoisempi tapa olla suhteessa itseensä ja toisiin. Asahin kaltaisessa harjoituksessa ihminen voi oppia tunnistamaan omia reaktioitaan, jännityksiään ja tottumuksiaan ilman ankaraa tuomitsemista. Tällainen itsehavainnointi voi vähitellen muuntua lempeämmäksi suhteeksi itseen, ja juuri sitä kautta myös toisen ihmisen kokemusta on helpompi ymmärtää. Itsekasvatus saa näin eettisen ulottuvuuden: se ei tähtää vain omaan kehitykseen, vaan myös inhimillisempään tapaan kohdata toinen. Kun kohtaamme elämän itsessämme hyvin läheltä, näemme saman elämän helpommin myös toisissa.

Suomessa tämä näkökulma ei ole aivan vieras. ”Onnellisuusprofessori” Markku Ojanen on kirjoittanut liikunnan sosiaalisista ja filosofisista ulottuvuuksista ja todennut, että hänen mielestään filosofinen liikunta tukee erityisen laajasti hyvän elämän perustekijöitä. Ojasen mukaan tällaisen liikunnan tavoitteena ei ole vain fyysinen kunto, vaan myös “henkisen kasvun kohonnut tila tai sisäinen uudistuminen”. Tämä on lähellä sitä, mitä tässä kutsun itsekasvatukseksi.

Asahi sopii tähän erityisen hyvin useasta syystä. Ensinnäkin sen liike on hidasta, ja juuri hitaus tekee kehon, hengityksen ja mielen yhteydet havaittaviksi. Toiseksi asahi ei rakennu kilpailulle, vertailulle eikä näyttäville suorituksille, vaan se ohjaa huomion takaisin omaan kokemukseen. Kolmanneksi siinä hengitys, liike ja tarkkaavaisuus liittyvät luontevasti toisiinsa. Neljänneksi se on somaattisesti käyttökelpoinen: siinä ei vain tunneta, vaan myös opitaan käyttämään kehoa tarkoituksenmukaisemmin. Viidenneksi sen harjoittaminen voi muuttaa itsesuhteen laatua. Ihminen ei ehkä enää opi vain ponnistamaan enemmän, vaan myös kuuntelemaan tarkemmin. Kuudenneksi asahi on pedagogisesti helposti lähestyttävä. Sitä voidaan opettaa ilman uskonnollisia sitoumuksia, m***a samalla menettämättä sitä syvää mahdollisuutta, joka liittyy itsen tutkimiseen.

Siksi sanoisin, että asahi ei ole vain terveysliikuntaa, vaikka se on myös sitä. Se ei ole vain somaattinen menetelmä, vaikka se on myös sitä. Syvimmillään se kuuluu liikunnan itsen projektiin. Se on kehollista harjoitusta, jossa ihminen voi tutkia, ohjata ja kasvattaa itseään. Jos tämän haluaa sanoa länsimaisilla käsitteillä, ehkä osuvin ilmaus olisi juuri tämä: asahi on kehollis-humanistisen itsekasvatuksen muoto. Se tuo liikkeeseen takaisin kysymyksen, joka länsimaisesta liikuntapuheesta on usein kadonnut: millaiseksi ihmiseksi harjoitus meitä kasvattaa? Voittajiksiko, suorittajiksi, vaiko enemmän ihmisiksi? Ajattelen, että tästä syystä asahin pitäisi olla kouluissa pakollinen oppiaine, m***a tästä ehkä enemmän myöhemmin! 😊

09/04/2026

ASAHI KEHOMIELIHARJOITUKSENA 14
Asahi ja flow

Yksi asahin keskeisistä periaatteista on liikkeen virtaavuus. Virtaavuus on syvä kehomielinen tapahtuma, jossa liike, hengitys ja mieli liittyvät toisiinsa samanaikaisesti ja keskinäisesti toisiaan kannatellen. Virtaavuudella on kaksi tasoa: harjoitusperiaatteen taso ja kokemuksellinen taso. Ensimmäisen tason toteuttamisen tapa luo pohjan toisen tason kokemuksen syntymiselle. Periaatteen tasolla puhutaan liikkeen, hengityksen ja mielen harmoniasta.

Liikkeessä virtaavuus tarkoittaa sitä, että liike etenee jatkuvana, katkeamattomana avautuvien ja sulkeutuvien vaiheiden virtana. Liike ei pysähdy asentoihin eikä koostu erillisistä osista, vaan jokainen vaihe valmistaa seuraavaa. Asahin liike ei siis ole kokoelma peräkkäisiä asentoja, vaan yhtenäinen prosessi, jossa keho avautuu, sulkeutuu, kohoaa ja laskeutuu omassa sisäisessä rytmissään.

Hengityksen tasolla tähän liittyy syvä ja kannatteleva hengitys. Sisäänhengitys ikään kuin vetää liikettä ylös tai kohti itseä, kun taas uloshengitys ohjaa liikettä alas tai poispäin kehosta. Hengitys antaa liikkeelle suunnan, rytmin ja kokemuksellisen syvyyden.

Mielen tasolla virtaavuus tarkoittaa sitä, että huomio ohjaa liikettä liikeradan joka pisteen läpi ja aistii samalla sen vivahteita. Mieli ei tällöin ikään kuin komenna kehoa ulkoapäin eikä myöskään harhaile liikkeestä irrallisiin ajatuksiin, vaan seuraa ja ohjaa liikkeen tapahtumista hetkestä hetkeen. Huomio ikään kuin kulkee liikkeen mukana: se suuntaa, säätelee ja samalla kuuntelee. Juuri tässä mielessä asahi on kehomieliharjoitusta: liike ei ole vain fyysinen tapahtuma, vaan samalla tietoisuuden harjoittamisen paikka.

Edellä kuvatussa merkityksessä virtaavuus kuuluu asahin harjoitusperiaatteisiin. Se ei kuitenkaan vielä sellaisenaan ole sama asia kuin se, mitä länsimaisessa psykologiassa kutsutaan flow-tilaksi. Asahi ei tuota automaattisesti flow-tilaa.

Flow-käsitteen teki tunnetuksi psykologi Mihály Csíkszentmihályi, joka käytti sitä kuvatessaan eräänlaista optimaalisen kokemuksen tilaa: syvää uppoutumista toimintaan, joka tuntuu mielekkäältä ja palkitsevalta jo itsessään. Flow ei siis tarkoita vain sitä, että liike virtaa hyvin, vaan sitä, että koko toiminta alkaa kantaa tekijäänsä erityisellä tavalla.

On tärkeää erottaa nämä kaksi tasoa toisistaan. Asahissa voidaan tietoisesti harjoitella liikkeen virtaavuutta, m***a flow-kokemus syntyy vain joskus, jos lainkaan. Se ei ole tekniikka eikä menetelmä, jonka voisi ottaa käyttöön tuosta vain. Pikemminkin se on mahdollinen kokemuksellinen huipentuma, joka voi avautua pitkäaikaisen harjoituksen myötä. Silloin keho, hengitys ja mieli eivät enää vain pyri yhteen, vaan todella toimivat yhtenä kokonaisuutena. Tällaisessa kokemuksessa liike etenee vaivattomasti, hengitys kantaa, huomio pysyy mukana, ja harjoittaja kokee olevansa samalla kertaa sekä aktiivisesti tekemässä että kannettuna itse toiminnan virrassa. Liikekokemus tuntuu myös nautinnolliselta.

Flow-kokemuksen kiinnostavuus ei perustu pelkästään onnistumiseen tai ulkoiseen suoritukseen, vaan siihen, että itse tekeminen tuntuu hyvältä. Liike on silloin sisäisesti palkitsevaa. Asahin näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että harjoitus voi parhaimmillaan muuttua terveysliikuntaa syvemmäksi kokemukseksi: tavaksi olla kehossa niin, että toiminta tuntuu yhtä aikaa mielekkäältä, ehyeltä ja nautittavalta: keho toimii tarkoituksenmukaisesti, hengitys kulkee vapaasti ja mieli lepää itse tekemisessä.

Tällaisen kokemuksen edellytykset eivät synny sattumalta. Tarvitaan tuttu, m***a sopivasti haastava liikemateriaali, tarvitaan kykyä hidastaa, aistia ja antaa hengityksen todella tulla osaksi liikettä. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, ettei flow-tilaa tavoitella liian suoraan. Juuri silloin se tavallisesti pakenee. Sille voidaan luoda edellytyksiä, m***a sitä ei voi pakottaa.

Ehkä asian voisi tiivistää näin: Asahissa virtaavuus on harjoituksen tietoisesti vaalittu periaate, kun taas flow on mahdollinen kokemuksellinen seuraus. Virtaavuudessa liike, hengitys ja mieli sidotaan yhteen harjoituksen rakenteessa. Flow’ssa tämä yhteys syvenee eletyksi kokonaiskokemukseksi, jossa toiminta alkaa kantaa itse itseään. Silloin kehon ja mielen yhtyminen ei ole vain teoreettinen ajatus, vaan konkreettinen, nautinnollinen ja syvästi motivoiva kokemus.

04/04/2026

ASAHI KEHOMIELIHARJOITUKSENA 13

Tahto, tahdonvoima ja toimijuus

Olemme edellisissä päivityksissä käsitelleet viittä säätelyn aluetta: affektiivista, autonomista, fysiologista, sensorista ja kognitiivista säätelyä. Kaikkiin näihin alueisiin voimme asahin ja tietoisen liikkeen avulla vaikuttaa. Perustaltaan kyse on huomion suuntaamisen taidosta. M***a mikä on huomion suuntaamisen takana? Millä huomiota oikeastaan suunnataan?

Tämän kysymyksen kautta tulemme tahdon, tahdonvoiman ja toimijuuden alueelle. Huomio siirtyy usein itsestään, automaattisesti ja ilman tietoista päätöstä. Harjoituksessa olennaista onkin, että huomio voidaan ainakin jossain määrin ottaa tietoiseen ohjaukseen: sille voidaan asettaa kohde, se voidaan palauttaa siihen takaisin ja sen suuntaa voidaan ylläpitää. Tässä tulevat näkyviin tahto, tahdonvoima ja toimijuus.

Voisimme puhua tässä yhteydessä tahdon säätelystä, m***a ehkä vielä osuvampaa olisi puhua toimijuuden ulottuvuudesta. Nyt emme nimittäin enää puhu vain yhdestä säätelyn alueesta muiden rinnalla, vaan tasosta, joka tavallaan läpäisee ne kaikki. Säätelemme tunteita, vireystilaa, hengitystä, aistimista ja ajattelua vain siinä määrin kuin pystymme ottamaan niihin aktiivisen suhteen. Juuri tässä tahdolla ja toimijuudella on keskeinen merkitys.

Tahdolla voidaan tarkoittaa ihmisen kykyä suuntautua johonkin, asettaa aikomus ja toteuttaa sitä. Tahdonvoima taas viittaa siihen, että tätä suuntaa pystytään ylläpitämään myös silloin, kun tehtävä vaatii kärsivällisyyttä, tarkkuutta tai ponnistusta. Toimijuus on näitä laajempi käsite. Se tarkoittaa kokemusta siitä, että minä liikun, minä suuntaan huomioni, minä itse säädän toimintaani. Tahto on yksi toimijuuden osa, m***a toimijuuteen kuuluu myös kokemus omasta vaikuttavuudesta ja osallisuudesta omaan tekemiseen.

Tässä mielessä kaikissa edellä kuvatuissa säätelyn muodoissa on mukana myös tahto ja toimijuus. Suuntaamme ja palautamme huomiomme kohteeseen tahdon avulla. Kun tunne nousee, pidämme huomiomme sen muutoksissa tahdon avulla. Hidastamme liikettä, jotta voimme aistia sen vivahteita tahdon avulla. Palaamme kehoon, kun mieli lähtee ajatuksiin, tahdon avulla. Voidaankin sanoa, että tahto ja toimijuus eivät ole vain yksi harjoituksen sisältö muiden joukossa, vaan ne muodostavat koko harjoituksen aktiivisen perustan.

Meditaatioperinteissä on tyypillistä, että kun kehomieltä ryhdytään harjoittamaan, aivan aluksi opitaan tunnistamaan tahdon toiminta. Samalla tätä kykyä pyritään myös vahvistamaan. Harjoitus ei siis ole vain passiivista havainnointia, vaan myös aktiivisen, m***a hienovaraisen intention kasvattamista. Tämä on tärkeää, koska ilman tahtoa huomio hajaantuu helposti, ja ilman toimijuuden kokemusta harjoitus voi jäädä vain ulkoisen mallin toistamiseksi.
Tee seuraava harjoitus, niin voit ehkä itsekin havaita, miten tahto on yhtä aikaa sekä kehon että mielen ilmiö. Keho ja mieli ikään kuin yhtyvät tahdossa.

Voit jäädä siihen, missä juuri nyt olet. Laita oikea kätesi oikean jalan reidelle niin, että kämmen koskettaa reittä. Pyri sitten toteuttamaan hyvin tarkasti seuraava ohje: nosta kättäsi vain yhden millimetrin verran, m***a tee se niin hitaasti, että liike kestää kaksi minuuttia. Kokeile. Tehtävä on hyvin vaikea, ehkä miltei mahdoton, m***a yritä silti.

Aisti samalla, miltä kehomielessäsi tuntuu. Saatat huomata, että ennen varsinaista liikettä tapahtuu jotakin kiinnostavaa. Ensin tulee tahdon aktivoituminen, eräänlainen sisäinen ponnistus tai intention kokoontuminen, vaikka käsi ei vielä liiku näkyvästi. Silti tahto on jo toiminnassa. Kädessä ja ehkä koko kehossa voi tuntua omituinen tiivistymisen, valmistautumisen tai kokoontumisen kokemus. Tällöin tulee näkyväksi, että liike ei ala vasta siitä, kun käsi lähtee liikkeelle. Liike alkaa jo aikomuksesta, intentiosta, joka on jollakin oudolla m***a hyvin konkreettisella tavalla sekä mielessä että kehossa.
Juuri tämän vuoksi tahto ei ole vain ajatus eikä vain lihasten toiminta. Se on kehomielen tapahtuma. Se on siirtymä siitä, että jotakin aiotaan, siihen että jokin alkaa todella tapahtua. Tässä siirtymässä ihminen voi ehkä kaikkein selvimmin kokea itsensä toimijana.

Asahin näkökulmasta tämä on tärkeä havainto. Harjoituksessa emme ainoastaan säätele tunteita, vireystilaa, hengitystä, aistimista tai ajattelua, vaan harjoitamme myös sitä, että olemme oman liikkeemme, huomiomme ja toimintamme tietoisia tekijöitä. Juuri tässä mielessä asahi ei ole vain säätelyn harjoittamista, vaan myös oman toimijuuden kokemuksen tutkimista ja kasvattamista.

03/04/2026

ASAHI KEHOMIELIHARJOITUKSENA 12

Kognitiivinen säätely

Kognitiivinen säätely tarkoittaa ajattelun ja tarkkaavaisuuden prosessien säätelyä. Silloin säädellään esimerkiksi sitä, mihin huomio suuntautuu, kuinka vakaasti se pysyy kohteessaan, miten helposti mieli ajautuu ajatusten assosiaatiovirtaan, murehtimiseen jne. Samoin kognitiivisen säätelyn piiriin kuuluu ihmisen kyky palauttaa huomionsa takaisin käsillä olevaan kokemukseen tai tehtävään.

Asahissa ja tietoisessa liikkeessä pyritään huomio pitämään pitkiä aikoja liikkeen ohjauksessa ja sen vivahteiden aistimisessa, hengityksessä tai muissa kehon aistimuksissa, jolloin siitä tulee välttämättä myös huomion suuntaamisen harjoitus. Kun liikkeen aikana huomio karkaa kauppalistoihin tai arjen murheisiin, palautamme sen jälleen hengitykseen, liikkeeseen ja sen kuuntelemiseen. Tämä on kognitiivisen säätelyn perusharjoitus.

Harjoitus opettaa tunnistamaan huomion harhautumisen, ajatusten kiertämisen, sisäisen puheen ja murehtimisen sekä suuntaaman huomion yhä uudelleen kehon aistimuksiin. Mieli pyrkii vaeltamaan menneeseen ja tulevaan, kehon aistimukset ovat tässä hetkessä. Siksi huomion uudelleen suuntaaminen niihin palauttaa meidät nykyisyyteen, missä on vain liike, hengitys ja kehon aistimukset.
Asahi ei niinkään opeta ajatusten sisältöjen analyysiä, vaan huomion dynamiikkaa ja sen tunnistamista. Harjoituksessa ei tutkita, ovatko ajatukset totta vai eivät, vaan mitä tapahtuu, kun huomio takertuu niihin ja miten huomion voi niistä vapauttaa palauttamalla se kehoon.

1. Aisti kehoa ja sen liikettä niin, että huomio saa konkreettisen kohteen, ankkurin.

Harjoituksessa huomio suunnataan esimerkiksi hengitykseen, kehon liikkeeseen, painonsiirtoon, jalkapohjiin tai kehon linjaukseen. Näin syntyy kehollinen perusta, johon huomio voi asettua. Ilman tällaista ankkuria mieli lähtee helposti ajatusten mukana kulkemaan omia teitään.

2. Erota, milloin huomio pysyy harjoituksessa ja milloin se tempautuu ajatuksiin.

Opettele huomaamaan ero sen välillä, että todella aistit liikettä ja hengitystä, ja sen välillä, että mieli on jo siirtynyt suunnitelmiin, muistoihin, huoliin, arvioihin tai sisäiseen puheeseen. Erota myös erilaisia ajattelun muotoja: harhaileva ajattelu, murehtiminen, märehtiminen, toistuvat sisäiset kommentit jne.

3. Tiedosta hetki, kun huomio ajautuu ajatusten mukana pois kehosta ja palauta se siihen.

Kun huomaat ajatuksen nousseen, älä pyri väkisin lopettamaan sitä. Huomaa vain, että ajatus on tullut, ehkä jäänyt kiertämään hetkeksi, vetänyt huomion mukaansa. Palauta sitten huomio rauhallisesti takaisin hengitykseen, kehoon ja liikkeeseen. Näin käy vähitellen mahdolliseksi huomata, että ajatus ei ole koko tietoisuuden sisältö, vaan yksi tapahtuma kokemuksen kentässä. Kun huomio suuntautuu kehoon ja sen aistimiseen, muut mielen sisällöt asettuvat tietoisuuden periferiaan eivätkä enää hallitse koko tietoisuutta.

4. Vie taito arkeen.

Kun huomaat arjessa jääväsi kiinni märehtimiseen, huoliajatteluun tai tunkeileviin ajatuksiin, pysähdy hetkeksi ja tunnista, mitä tapahtuu. Huomaa, kun mieli on takertumassa samaan ajatukseen yhä uudelleen. Palauta sitten huomio kehoon: hengitykseen, asentoon, jalkapohjiin tai muuhun kontaktipintaan. Huomaa, että huomion voi aina suunnata uudelleen, jolloin tietoisuuden keskusta ja periferiarakenne muuttuu. Aluksi ajatukset voivat olla sen keskustassa ja keho periferiassa, huomion suunnan muutoksella asetelma vaihtuu ja kokemus voi muuttua.