26/05/2022
Kohtaaminen mustarastaan kanssa
Vuonna 2020 loppukevään tienoilla olin herännyt varhain aamulla ja puuhaillut tavanomaisia aamurutiineitani. Hitaan heräämiseni keskeytti ikkunan kolahdus, jonka olin jo liian hyvin oppinut elämäni varrella tunnistamaan - voi ei, toivottavasti linnun ei käynyt pahasti.
Avasin oven reippaasti ja kävin kurkkaamassa mitä ikkunan alta löytyy tai selvittiinkö säikähdyksellä. Ikkunan alla vapisi törmäyksestä liki taintunut mustarastas. Mietin hetken ja melkein ehtimättä mihinkään johtotulemaan huomasin jo piteleväni lintua kädelläni. Tuon herkän olennon shokki oli ilmeinen. Varovasti asetin toisen käteni linnun päälle ja aloin kuuntelemaan rastasta kraniosakraaliterapeuttina, josko siitä nyt ei mitään haittaakaan linnulle olisi, arvelin.
Mustarastaan silmät olivat koko ajan kiinni ja se tärisi koko pienellä linnun kehollaan. Koitin itse vain keskittyä pitämään yllä neutraalia tilaa ja tukea lintua mitä ikinä sitten olikaan tuleman. Hetken oltuamme yhdessä linnun tärinä lakkasi ja muistan hetken pelänneeni että lintu kuolisi. Palasin neutraaliin ja ajattelin että kävi miten kävi, niin tuen tuota epäonnista lenturia loppuun asti.
Siinä sitten rajamailla aloin huomata, että yhteytemme oli olemassa ja jollain tapaa jopa syventynyt ja pitelin nyt mustarastasta kokonaisempana olentona käsissäni. Koulutuksestani kraniosakraaliterapeutiksi tämä oli tuttu vaihe, joka on oleellinen osa terapeuttista prosessia, kun rajat hoitajan ja hoidettavan välillä pehmiävät ja kehosysteemimme ilmaisee vahvemmin nestemäistä olemustaan - ovi syvemmille elämänvoimille on auennut aistittavakseni.
Jatkoin siis pitelyä. Pian mustarastas alkoi uudelleen väristä, tällä kertaa paljon nopeammin, m***a syvemmältä. Tämän jatkuttua jonkin aikaa värinä alkoi laantua ja muistan yhä miltä tuntui kun huomasin että linnun shokki alkoi hälvetä, iloitsin - ainiin, neutraali tila (tämä on tärkeä biodynaamiselle kraniosakraaliterapeutille).
Mitä vielä, lintu palasi selviytymiskamppailustaan ja alkoi laajeta shokin jännityksen jäljiltä, se tuntui uskomattomalta, käsissä se tuntui että lintu kasvoi senttejä, vaikka oikeasti kyse oli todella pienestä liikkeestä. Silmät avautuivat. Otin käden sen päältä pois. Mustarastas hakeutui jaloilleen ja mietin että mitäs nytten.
Laskin eloisamman mustarastaan maahan ja jäin seuraamaan. Hetken kuluttua jokin hyönteinen lensi ohi ja huomasin kuinka terävästi rastas siihen reagoi ja seurasi katseellaan. Silloin tiesin että lintu selvisi. Samassa se otti siivet alleen, kohosi yli piha-aidan ja teki komean väistöliikkeen pihan kirsikkapuun ohitse ja katosi määrätietoisesti katseeltani tiheään taimikkoon. Mikä kokemus!
Kuva: Risto Lavi / Havaintokirja
