16/11/2018
Psykoterapiassakin pelataan lasten kanssa usein. Kollegat jututtivat minua aiheesta.
PELAAMINEN LASTENPSYKOTERAPIASSA
Psykologi ja lastenpsykoterapeutti Saara Saulio, miten pelaaminen liittyy lastenpsykoterapiaan?
Pelaaminen on monille kouluikäisille lapsille luontevaa toimintaa ja houkuttelevampaa kuin leikkiminen tai jutteleminen. Psykoterapiassa pelaaminen auttaa usein kontaktin luomisessa sekä mahdollistaa tilan erilaisten asioiden käsittelylle – on helpompaa puhua, kun tekee samalla jotain. Usein kuulen, kuinka vanhemmat ovat kysyneet lapselta, että mitäs te siellä terapiassa teitte ja lapsi on vastannut vain: ”Pelattiin.”
Mitä pelejä lapset terapiassa pelaavat?
Erilaisia lautapelejä, itseltäni niitä löytyy iso valikoima, kuten vaikkapa Kimble, Afrikan tähti, Monopoli ja Muuttuva labyrintti. Sen lisäksi pelataan usein korttipelejä ja joskus myös kännykkäpelejä.
Miten terapeutti pelaa lapsen kanssa?
Terapeutin pelaaminen vaihtelee lapsen mukaan. Tavallisesta pelitilanteesta terapiassa pelaaminen eroaa siinä, että terapeutti käyttää mieltään paitsi pelaamiseen myös sen tarkasteluun, mitä pelatessa tapahtuu ja sen osoittamiseen lapselle. Jotkut lapset ovat hyvin herkkiä sille, kuinka tosissaan terapeutti on ja haluaisivat imaista terapeutin tiukkaan kisaan. Toisinaan terapeuttina pelaan ns. hidastellen eli aina välillä jostain aiheesta puhuen, tämä on osoittautunut parhaaksi tavaksi sellaisten lasten kanssa, jotka eivät kestä paljoa puhetta vaan purkaisivat tunteet pitkälti toimintaan. Joskus lapsi opettaa uuden pelin tai osaa peliä paremmin ja saa nauttia siitä, kun aikuinen on se, joka on huonompi.
Millaisia tunteita pelitilanteessa syntyy ja miten niitä käsitellään?
Pelatessa voi herätä esimerkiksi kateuden, ahneuden, pettymyksen, voitonriemun, ilon, vihan, vaillejäämisen, panttaamisen, nöyryyttämisen ja kilpailun tunteita ja teemoja. Näitä otetaan lapsen kanssa esille tilanteen mukaan sen mukaan, miten terapeutti arvioi lapsen niitä kestävän ja mikä tuntuu olennaiselta kunkin lapsen kohdalla.
Miten pelaaminen auttaa lasta?
Terapiatilanteessa pelaaminen voi ensiksikin lieventää ahdistusta ja auttaa lasta rentoutumaan. Se tutustuttaa lasta myös terapeuttiin, kun terapeuttikin reagoi pelitilanteisiin omalla tavallaan. Terapeutti toimii lapsen tunteiden kannattelijana, joten parhaimmillaan pelitilanteista voi tulla kokemus siitä, että uskaltautui paljastamaan jotain itsestään ja toinen kesti sen ja ymmärsi sen.
Mitä terapeutti voi ymmärtää lapsesta yhteisen pelaamisen kautta?
Pelatessa lapsen kanssa saa tuntumaa vaikkapa siitä, miten lapsi kykenee vastavuoroisuuteen sekä mikä on lapsen suhde omaan haluamiseen ja voitontahtoon ja toisaalta pettymyksiin. Joillekin lapsille on iso saavutus, kun he uskaltautuvat pelaamaan toista vastaan. Myös lapsen kognitiivisesta tasosta saa käsitystä pelaamisen yhteydessä.
Mitä ajattelet terapian ulkopuolella pelattavista peleistä? Entä video/tietokonepeleistä ja kännykällä pelaamisesta?
Monet lapset pelaavat paljon erilaisia digipelejä ja ajattelenkin, että ne ovat tähän aikaan kuuluvia juttuja. Olen itse kiinnostunut kuulemaan, millaista lapsen pelaaminen on. Olen opetellut itsekin pelaamaan joitain pelejä, jotta saisin käsitystä mitä niissä tapahtuu ja pystyisin puhumaan niistä lasten kanssa. Sitä kautta olen saanut tuntumaa myös pelien koukuttavuuteen.
Mikä on viestisi perheille liittyen pelaamiseen?
Yhdessä pelaaminen on kotonakin hyvä keino päästä lähemmäs lasta ja sen avulla voi mahdollistua monista teemoista puhuminen. Vanhempia suosittelen myös tutustumaan lasten pelaamiin kännykkä- tai konsolipeleihin, vaikka ne eivät tuntuisikaan aikuisen näkökulmasta mielenkiintoisilta. Lapset useimmiten esittelevät niitä mielellään tai antavat aikuisen katsoa pelaamista, kunhan aikuisen asenne niitä kohtaan ei ole heti tuomitseva tai kovin ennakkoluuloinen. Pelaamiseen liittyvät säännöt, etenkin peliaika, mietityttävät monia vanhempia, eikä minulla terapeuttina ole valitettavasti olemassa niihinkään yksiselitteisiä vastauksia, vaan pelaamisen merkitystä on pohdittava kunkin lapsen ja perheen kohdalla erikseen. Kokonaisuus ratkaisee tässäkin. Toivoisin tietysti, että pelaaminen säilyisi asiana, josta voi puhua eikä se muodostuisi niin latautuneeksi tekemiseksi, että siitä aina seuraa taistelua.
Kaisa-Maria Leskinen ja Niina Rita
