KEHTO KOULU

KEHTO KOULU KEHTO on henkinen koulu ihmisille ja yrityksille. KEHTO KOULU

Me Kehdossa uskomme ihmiseen. Me todella uskomme ihmiseen. Uskaltaa katsoa ja nähdä. Olla lähellä.

Meillä on syvää ymmärrystä siitä, kuinka ihmisen keho, mieli, henki ja tietoisuus ovat kytköksissä keskenään, miten ne vaikuttavat toisiinsa ja mistä ihmisen todellinen hyvinvointi muodostuu. Ihmisessä ei ole yksinkertaisesti mitään vikaa. Siksi ihmistä ei tarvitsee syyllistää, rangaista, kirittää, piiskata kohti parempaa, innostaa, tsempata, neuvoa tai muuttaa millään tavalla. Sen sijaan voimme koskettaa, pysähtyä, avautua, riisua, kohdata ja hyväksyä. Pyytää apua ja tukea. Olla totta. Olla ihmisiä. Elämä on tässä ja nyt. Sinulla ei ole elämää. Sinä olet elämä. Kehto tarjoaa asiantuntemustaan ja tukeaan tähän jokaisen kohdalla omalla tavallaan avautuvaan muutosprosessiin, matkaan omaan itseen. Välineinä Vapaa Tie –koulutusohjelma, kahdenkeskinen valmennus ja ryhmämuotoiset retriitit. Teemme työtä myös yritysten, johdon ja henkilöstön kanssa. Esim. enneagrammi-päivä yrityksessä on kokemuksellamme lisännyt työtyytyväisyyttä, henkilöstön hyvinvointia sekä helpottanut kommunikaatiota. Tervetuloa Kehtoon. Takaisin sinuun.

Vapaus rakastaa totuutta.Neljännen tien Henkinen koulu, Kehto Koulu, edustaa sitoutuneen henkisen arkipäiväistä henkisen...
05/04/2026

Vapaus rakastaa totuutta.

Neljännen tien Henkinen koulu, Kehto Koulu, edustaa sitoutuneen henkisen arkipäiväistä henkisen kasvun näkemystä.

Vapaa Tie -ohjaajakoulutuksen aloitamme jälleen toukokuussa 2026. Juuri nyt on alkavassa 8 hengen ryhmässä 2 paikkaa jäljellä.

Tämä Emilia Jagat Premin puheen taltiointi tapahtui 19.10.2022, 10 päivää Tommi Charanpalin aivoverenvuodon jälkeen, jossa kaikki tulevaisuus oli avointa. Elämämme muuttui hetkessä. Nyt olemme kuitenkin jatkamassa koulua uudella tavalla monien auttajien myötäavustuksella.

Hyvää pääsiäistä kaikille! ❤🙏

Olette rakkaita. Kiitos kaikesta totuudellisuudesta ja vapauden harjoittelusta yhdessä.Tarvitsemme kaikki toisiamme. Uusi elämä on tässä ja jokaisessa hetkessä. 🌟

Podcast Episode · Näkökulmia Mesokosmoksesta · 23 January 2023 · 1hr 57min

Tervetuloa ainutlaatuiseen tapahtumaan, jossa syvä oppiminen, itsensä kehittäminen ja sisäinen kasvu kohtaavat.Kesäkuuss...
05/04/2026

Tervetuloa ainutlaatuiseen tapahtumaan, jossa syvä oppiminen, itsensä kehittäminen ja sisäinen kasvu kohtaavat.
Kesäkuussa meillä on ilo saada vieraaksemme maailmankuulu kundaliinijoogi Shiv Charan Singh Knipnäsin Hyvän olon keskukseen Tammisaareen.
Luvassa:
✨ itsensä kehittämistä ja syvää oppimista
✨ joogaa ja meditaatiota
✨oivalluksia ja inspiraatiota
✨ hyvää ruokaa & kaunis ympäristö
✨ uusia ystäviä ja kohtaamisia

Lisätiedot
👉

Excellence in Life – Journey to Inner Growth and Transformation – Retriitti Tammisaaressa In English see bottom of page Tervetuloa mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan, jossa yhdistyvät syvälli…

KEHTO KOULUN JA KARAM KRIYA KOULUN KUNDALIINIJOOGAOPETTAJAKOULUTUS ALKAA JÄLLEEN SYYSKUUSSA 2026Tervetuloa infotilaisuut...
03/04/2026

KEHTO KOULUN JA KARAM KRIYA KOULUN KUNDALIINIJOOGAOPETTAJAKOULUTUS

ALKAA JÄLLEEN SYYSKUUSSA 2026

Tervetuloa infotilaisuuteen torstaina 9.4. kello 19-20 Zoomiin! Ilmoittaudu infoon: emilia@kehtokoulu.fi

Sat Naam.

01/04/2026

Vapaa Tie -ohjaajakoulutuksen hakuaika päättyy 13.4.

Juuri nyt on ryhmässä 2 paikkaa jäljellä.

Olisiko sinun aikasi tänä vuonna?

Matka alkaa toukokuun puolessa välissä.

Lisätietoja: emilia@kehtokoulu.fi

Tervetuloa!

Ja kiitos Juho tästä videosta!

31/03/2026

Vapaa Tie -ohjaajakoulutuksen hakuaika päättyy 13.4.

Juuri nyt on ryhmässä 2 paikkaa jäljellä.

Olisiko sinun aikasi tänä vuonna?

Matka alkaa toukokuun puolessa välissä.

Lisätietoja: emilia@kehtokoulu.fi

Tervetuloa!

28/03/2026

Vapaa Tie -ohjaajakoulutus alkaa toukokuussa. 2 paikkaa on nyt jäljellä. Hakuaika päättyy 13.4. Tuletko mukaan? Lisätietoja: emilia@kehtokoulu.fi

KEHTO KOULUN PERINTEINEN KESÄRETRIITTI 2026ROHKEUS ELÄÄ29.6. - 2.7.2026 Frantsilan Tilalla HämeenkyrössäIlmoittautuminen...
26/03/2026

KEHTO KOULUN PERINTEINEN KESÄRETRIITTI 2026

ROHKEUS ELÄÄ

29.6. - 2.7.2026 Frantsilan Tilalla Hämeenkyrössä

Ilmoittautuminen on nyt avoinna!

Tervetuloa!

emilia@kehtokoulu.fi

Miesten Sauna 2026! Kiitos!Kiitos kun olet Valmis siihen mikä kulloinkin on tarvittavaa.❤️🙏 Oletko valmis siihen kuka ol...
26/03/2026

Miesten Sauna 2026! Kiitos!

Kiitos kun olet Valmis siihen mikä kulloinkin on tarvittavaa.❤️🙏

Oletko valmis siihen kuka olet?🌟

Kuvassa kaikki jotka olivat valmiita siihen.🤗

Olette rakkaita! Ensi vuonna jälleen.👌

KEHTO KOULUN KUNDALIINIJOOGAOPETTAJAKOULUTUS ON JÄLLEEN TÄÄLLÄ!Alkaen syyskuussa 2026, 4 modulia, 3 Suomessa, 1 Portugal...
25/03/2026

KEHTO KOULUN KUNDALIINIJOOGAOPETTAJAKOULUTUS ON JÄLLEEN TÄÄLLÄ!

Alkaen syyskuussa 2026, 4 modulia, 3 Suomessa, 1 Portugalissa.

Ensimmäinen infotilaisuus koulutuksesta pidetään Zoomissa TORSTAINA 9.4. KELLO 19-20

Ilmoittaudu infoon: emilia@kehtokoulu.fi

-----

Kundaliinijoogan opettajakoulutus – taso 1 – ohjaaja

Haluatko tutustua itseesi paremmin, kasvaa tietoisemmaksi, muuttaa elintapojasi terveellisemmiksi ja lähteä huikealle henkiselle matkalle yhdessä osaavien kouluttajien ja samanhenkisen ryhmän kanssa?

Upea, syvällinen, retriittimuotoinen koulutuksemme alkaa seuraavan kerran syyskuussa 2026, jälleen pääosin suomenkielisenä.

Kehto Koulun ja Karam Kriya Koulun yhteistyössä järjestämä, KRI-hyväksytty kundaliinijoogaopettajakoulutus antaa kansainvälisen joogaopettajapätevyyden ja mahdollisuuden syventää omaa ymmärrystä ja suhdetta kundaliinijoogan tietoperintöön.

Koulutus tutustuttaa syvällisesti joogiseen filosofiaan ja tieteeseen, m***a ei edellytä tietyn uskomusjärjestelmän omaksumista. Koulutuksessa kunnioitetaan osallistujien näkemyksiä ja kokemuksellista suhdetta joogaan. Saat kouluttajilta vahvan opastuksen ja tuen, tutkimme joogaa yhdessä ja teemme siitä henkilökohtaista: mitä jooga on sinulle ja miten se näkyy omassa elämässäsi?

Tavoitteenamme on yhdessä, ryhmänä, koulutuksen kuluessa, todella elää joogaa. Koulutus koostuu neljästä retriittimuotoisesta, kuusipäiväisestä opintokokonaisuudesta ja näiden välillä tehtävistä kotiharjoituksista ja -tehtävistä.

Opettajan polku kulkee syvän itseymmärryksen kautta. Koulutus syventää jokaisen opettajaopiskelijan suhdetta itseensä, asanaharjoitukseen, joogiseen elämäntapaan, meditaatioon, mantraan ja joogafilosofiaan luoden vahvan perustan myös opettamiselle. Kiinnostus opetustyöhön ei kuitenkaan ole edellytys osallistumiselle, mukaan voi tulla myös syventääkseen omaa harjoitustaan.

Vesimiehenajan opettajakoulutuksen taso 1 on ensimmäinen kolmesta KRI-sertifioidusta kundaliinijoogan opettajakoulutustasosta Yogi Bhajanin opetusten mukaan. Ensimmäisen tason suorittaneista tulee Kundalini Research Instituten (KRI) sertifioimia kundaliinijoogaohjaajia.

Tämän 250-tuntisen, noin 12 kuukautta kestävän koulutuksen aikana tulet osaksi kannustavaa kansainvälistä yhteisöä, joka jakaa kanssasi syvän tutkimusmatkan.

Kouluttajat

Shiv Charan Singh on koulutuksen pääopettaja. Hänellä on yli 40 vuoden kokemus kansainvälisten ryhmien vetämisestä ja henkisestä konsultaatiosta. Shiv Charan on pioneeri kundaliinijoogan opettajakouluttajana Euroopassa, ja hän on luonut Karam Kriya -numerologian. Hän johtaa perustamaansa kansainvälistä Karam Kriya Koulua, joka opettaa kundaliinijoogaa, henkistä konsultointia ja numerologiaa ympäri maailmaa. Koulun pääpaikka on Quinta do Rajon ashram Portugalin Sintrassa.
Shiv Charan on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita henkisestä elämästä, muun muassa teoksen Let the Numbers Guide You. Opettajana hän on magneettinen: yhtä aikaa karismaattinen ja nöyrä.
karamkriya.com | quinta-do-rajo.pt


Jagat Prem Kaur (Emilia Vasko-Kujala) on harjoittanut joogaa 90-luvulta lähtien, m***a vasta tutustuttuaan kundaliinijoogaan hän koki kutsun opiskella joogaopettajaksi.

Jagat Prem on valmennus- ja hoitotyön ammattilainen. Hän toivoo kundaliinijoogan kannustavan sinua itsehoivaan ja entistä tarkempaan itsereflektioon, iloa ja lämpöä unohtamatta.
Yhdessä Jagat Prem Kaur ja Charanpal Singh ovat perustaneet Kehto Koulun, jossa kumpikin toimii opettajana. Kehto Koulu on moderni henkinen koulu, joka järjestää kundaliinijoogaopettajakoulutuksen lisäksi Vapaa Tie -koulutusta, retriittejä, lyhytkursseja, viikkotunteja ja työpajoja. kehtokoulu.fi


Charanpal Singh (Tommi Kujala) on kokenut kundaliinijoogaopettaja ja -opettajakouluttaja. Hän on harjoittanut tietoisesti joogaa vuodesta 2007.

Charanpalin opetustapa on voimallinen ja tarkka. Hänen erityisosaamisalueitaan ovat mantrat ja äänen värähde jooga- harjoituksessa. Hän julkaisi vuonna 2017 ensimmäisen suomalaisen Sadhana Mantra -levyn Kehto Koulun sangatin kanssa. Charanpal on myös Karam Kriya -numerologian valmentaja.

Charanpal sai lokakuussa 2022 aivoverenvuodon, josta hän kuntoutuu edelleen. Hän osallistuu opetukseen tilansa sallimissa puitteissa.

Siri Vedya (Kajsa Ekroos) on harjoittanut joogaa vuodesta 2001 ja kundaliinijoogaa vuodesta 2006. Hänen opetuksensa ammentaa yli kahden vuosikymmenen syvällisistä joogan, tietoisen tanssin, meditaation, henkisen numerologian ja eri parantamistraditioiden opinnoista.

Siri Vedyan kutsumus on luoda parantavia tiloja, joissa voimme henkisyyden ja ihmisyyden aidon yhdistymisen kautta kokea todellisen olemuksemme. Hänen opetustyyliään on kuvattu lempeäksi, moniulotteiseksi ja hienovaraiseksi. Kundaliinijoogan ohella Siri Vedya on myös kokenut shaktitanssin eli tanssin joogan opettaja ja kouluttaja, Meditative Healing -hoitaja sekä tanssi-liiketerapeut- tisten menetelmien ohjaaja.
sirivedya.fi

Koulutuksen intentio ja tavoitteet

• Luoda vahvaymmärryskundaliinijoogan perusluonteesta, tekniikoista jakäsitteistä
• Henkilökohtaisen muutoksen kokeminen kundaliinijoogan oppien ja niihin liittyvän elämäntyylin myötä
• Opettajan työssä vaadittavien taitojen, varmuuden ja tietoisuuden kasvattaminen

Kurssin sisältö
• Kansainvälisen kundaliinijoogaohjaajan todistuksen saaminen
• Kontaktien luominen muiden oppilaiden, paikallisten opettajien ja kansainvälisen yhteisön kanssa
• Henkilökohtaisen ja omanlaisen suhteen luominen opettajien Kultaiseen Ketjuun sekä kundaliinijoogan perinteeseen

Taso 1 valmistaa sinut ohjaajaksi, antaa syvää ymmärrystä ja kokemusta kundaliinijoogan tieteestä sekä opettaa sinua soveltamaan tätä omaan elämääsi. Opit, kuinka kundaliinijoogan liikesarjoja ja meditaatioita ohjataan. Harjoittelet opettamista käytännössä ja osallistumalla aikaiseen aamuharjoitukseen eli Sadhanaan.

Tämä 250-tuntinen koulutus sisältää 210 tuntia luokkahuonetyöskentelyä ja vähintään 40 tuntia kotityöskentelyä. Koulutus järjestetään pääosin suomeksi. Portugalissa tapahtuvan englanninkielisen opetuksen yhteydessä on mahdollista saada tukea keskeisen termistön suomentamiseen. Oppimateriaali on toistaiseksi englanninkielinen.

Kurssiaiheet
• Mitä kundaliinijooga on?
• Anatomia, fysiologia ja energia-
anatomia
• Jooginen elämäntapa, oma arki
ja itsehoivataidot
• Asanat ja niiden ohjaaminen
• Ääni ja mantrat
• Meditaatio
ajankohdat
• Jooga ja elämänkaari syntymästä kuolemaan
• Jooginen näkökulma ihmissuhteisiin • Henkilökohtainen harjoittelu
• Oma autenttinen tapani olla opettaja
• Opettajan roolit ja velvollisuudet
• Opetusharjoittelu: opettamista alusta lähtien

Kurssi koostuu neljästä erillisestä moduulista syyskuusta 2026 syyskuuhun 2027.

1. moduuli, 25.-30.9.2026 - Frantsila, Hämeenkyrö
2. moduuli, 6.-10.1.2027 - Frantsila, Hämeenkyrö
3. moduuli, 20.-24.5.2027 - Quinta do Rajon ashram Portugalissa
4. moduuli, 23.-28.9.2027 - Frantsila, Hämeenkyrö

Päiväohjelma alkaa Sadhanalla klo 5.30 ja päättyy noin klo 18.30. Joinakin päivinä on myös iltaohjelmaa.

Kurssipaikat

Suomessa järjestettävät moduulit ovat retriittimuotoisia, ja paikan päällä asutaan täysihoidossa koko moduulin ajan. Paikkana on Frantsilan Tila Hämeenkyrössä (n. 40 km Tampereelta).

Rauhallinen ja kaunis maalaisympäristö sekä herkullinen ja ravitseva kasvisruoka auttavat oppilaita keskittymään oppimisprosessiin. Majoitus tapahtuu jaetuissa huoneissa.

Portugalissa vietettävä Ashram Experience
-viikko järjestetään Karam Kriya Koulun Quinta
do Rajon ashramissa, Shiv Charan Singhin
opetuksessa. Tämä koulutusjakso tarjoaa
aidon ja syvän kokemuksen joogayhteisöstä,
mikä on tärkeää opetusten integroimiseksi
omaan arkeen. Viiden ashram-päivän aikana
jooginen elämäntapa laitetaan käytäntöön
kannustavassa ja luonnonläheisessä, m***a
myös sopivasti haastavassa ympäristössä.

Ashram sijaitsee Lissabonin pohjoispuolella (n. 50 minuutin ajomatka).


Kurssivaatimukset
• Osallistuminen kaikkeen opetukseen •
• Osallistumismaksujen maksaminen
ajallaan
• KRI:n kirjallisen, kotona tehtävän
kokeen läpäiseminen
• Kahden joogatuntisarjan suunnittelu
• Vähintään tyydyttävät opetus- •
harjoittelunäytöt
• Vähintään 20 kundaliinijoogatunnille osallistuminen kurssin ulkopuolella

Valkoiseen Ta**raan tai korvaavaan tapahtumaan osallistuminen missä päin maailmaa tahansa (käytävä kahden vuoden sisällä koulutuksen alkamisesta, kulut eivät sisälly kurssimaksuun)

Osallistuminen vähintään 12 Sadhanaan kurssimoduulien aikana Henkilökohtainen 40 päivän meditaatio ja päiväkirjan pitäminen siitä

Koulutus soveltuu kundaliinijoogan harrastajille, m***a myös muita joogasuuntauksia opiskelleille. Kurssin päätyttyä oppilaat valmistuvat kundaliinijoogaohjaajiksi ja saavat kansainvälisen todistuksen.
• Kaikkien kotitehtävien suorittaminen


Hinta ja ilmoittautuminen

Ilmoittautuaksesi mukaan, tilaa hakukaavake Kehto Koulun Jagat Prem Kaurilta (jagatprem@kehtokoulu.fi / 050 305 0536)

Kun olet palauttanut kaavakkeen, sovimme kanssasi etähaastattelun. Hakuaika päättyy 1.9.2026. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Koulutuksen kokonaiskustannus on 4.950 € (sis. alv). Koulutus maksetaan neljässä yhtä suuressa erässä (aina ennen kutakin moduulia). Paikan varmistat maksamalla rekisteröintimaksun (500 €), joka laskutetaan heti kun sinut on hyväksytty oppilaaksi.

Rekisteröintimaksua ei palauteta.

Kurssimaksu sisältää
• kaiken opetuksen
• täysihoidon ja majoituksen ruokineen Suomessa ja Portugalissa
• kaikki tarvittavat KRI:n hyväksymät kirjat ja manuaalit
• ensimmäisen vuoden jäsenyyden Suomen Kundaliinijoogayhdistyksessä

Muut kulut

Lennot tai muut matkat Suomen (Hämeenkyrö) ja Portugalin (Lissabon) kurssipaikkoihin eivät kuulu hintaan, kuten ei myöskään Valkoinen Ta**ra (mahdollisuus suorittaa missä päin maailmaa tahansa, ks. whitetantricyoga.com) tai sitä vastaava työpaja Suomessa.

Tervetuloa syvälliselle matkalle itseesi ja opettamisen maailmaan.

Sat Nam.

Osoite

Hiidenkiukaantie 3 F
Helsinki
00340

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita KEHTO KOULU :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti KEHTO KOULU :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Our Story

www.kehtokoulu.fi