13/10/2019
Raskaudenaikainen raudanpuute
Mediuutiset lehdessä 11.10.2019 oli uutinen ”raskaudenaikainen anemia suurentaa lapsen autismiriskiä”. Uutinen perustuu Karoliinisen instituutin tutkimukseen, joka on julkaistu JAMA Psychiatry -tiedelehdessä. Tutkimuksessa arvioitiin vain anemiaa ei raudanpuutetta ja suurin osa anemioista todettiin loppuraskaudessa. Lapsilla, joiden äideillä todettiin anemia ennen 31. raskausviikkoa, oli suurempi riski autismiin ja ADHD:hen. Riski kehitysvammaisuuteen oli selvästi korkeampi. Vertailukohtana olivat täysin terveet äidit tai äidit, joilla anemia todettiin vasta myöhäisraskaudessa. Niillä lapsilla, joiden äidit olivat olleet aneemisia raskauden aikana, todettiin 4,9 prosentilla autismi. Terveiden äitien lapsista autismi diagnoosi tehtiin 3,5 prosentille. ADHD:n osalta vastaavat luvut olivat 9,3 prosenttia ja 7,1 prosenttia. Kehitysvamma todettiin 3,1 prosentilla alkuraskauden anemiasta kärsineiden ätitien lapsista. Terveiden äitien lapsista vastaavan diagnoosin sai 1,3 prosenttia.
Tukimustulos antaa tukea rautalisän käytölle raskauden aikana. Tutkimuksen perusteella äitien rauta-arvot kannattaa tarkistaa jo raskauden varhaisessa vaiheessa. Ruotsissa seulotaan raudanpuutetta jo nyt alkuraskaudessa määrittämällä odottavien äitien ferritiiniarvot.
Raudanpuuteanemia on yleinen ongelma raskauden aikana. Maailmanlaajuisesti sen yleisyydeksi arvioidaan 15-20 %. Tästä voi päätellä, että suurimmalla osalla naisista on raskauden aikana raudanpuutetta koska vain osa raudanpuutteesta ilmenee anemiana. Koska hemoglobiini laskee fysiologisista syistä raskauden aikana keskimäärin 10-12 g/l, on anemian raja raskauden aikana 110 g/l. Pidän tätä raja-arvoa kuitenkin varsin matalana koska sen yläpuolellakin esiintyy raudanpuuteanemiaa ja sitten on vielä oireista raudanpuutetta, jossa ei esiinny anemiaa. Siksi Hb-arvon sijasta olisikin mitattava ferritiiniä. Tässäkin tutkimuksessa oli varmasti paljon raudanpuutetta terveiksi oletetuilla äideillä koska mitattiin vain hemoglobiiniarvoa. Erot tutkimusryhmien välillä olisivat olleet varmasti selvästi suuremmat, jos tutkimusryhmät olisi valittu ferritiinin avulla esimerkiksi näin: raudanpuutteiset, joilla ferritiiniarvo on alle 30 µg/l ja terveet, joilla ferritiiniavo on yli 30 µg/l . Tämä on paras raudanpuutteen raja-arvo koska on todettu, että ferritiiniarvon 12 µg/l tai alle herkkyys todeta raudanpuute on vain 25 % kun taas arvon 30 µg/l herkkyys todeta raudanpuute on 92 % ja positiivinen ennustearvo on 83 %.
Koska odottavan äidin raudantarve lisääntyy raskaudessa 800 mg:lla, joka vastaa 1-2 vuoden äidin koko elimistön raudan tarvetta, on täysin selvää, että kaikkien raskaana olevien tulisi käyttää rautalisää tämän ylimääräisen raudanmenetyksen vuoksi, vaikka raudanpuutetta ei olisikaan todettu. Tämän totesi akateemikko Reijo Vihko tutkimusryhmineen vuonna 1980 julkaistussa tutkimuksessa, jossa raudanpuutteen todettiin olevan yleistä odottavilla äideillä ja, että rautasubstituutio esti raudanpuutteen. Vain kuudella raskaanolevasta naisesta kuudestatoista raudanpuutteista oli raudanpuuteanemia. Raudanpuute varmistettiin luuytimen rautavärjäyksellä. Niillä äideilla, joilla todettiin raudanpuute raskauden aikana, raudanpuute jatkui ainakin kuuden kuukauden ajan synnytyksen jälkeen. Tämä vastaa hyvin raudanpuutetta hoitavan kliinikon kokemusta, jonka mukaan raudanpuute ei korjaudu helposti itsestään. Tutkimusryhmä suosittelikin rautalisää kaikille odottaville äideille. Jostain syystä meillä ei kuitenkaan ole katsottu tarpeelliseksi huomioida tätä tieteellistä tulosta. On järkevää tarkistaa odottavan äidin ferritiini alkuraskaudessa, jolloin voidaan varmistaa varhain mahdollinen raudanpuute ja toisaalta tarkistaa, ettei äidillä ole hemokromatoosia ja liian korkeaa ferritiiniarvoa, jolloin rautalisää ei tarvita. Samalla voidaan ottaa tehostettuun seurantaan ne äidit, joilla on selvä raudanpuute tai raudanpuuteanemia. Lisäksi hemokromatoosia sairastavat voidaan ohjata hoidon piiriin.
Raudanpuuteanemiassa anemia ei ole yleensä se suurin ongelma vaan ongelma on nimenomaan raudanpuute, koska elimistö sopeutuu hyvin hitaasti kehittyvään anemiaan, m***a raudanpuutteeseen elimistö ei sopeudu, koska rauta on täysin välttämätön kaikille eläville soluille. Rautaa tarvitaan tietysti hemoglobiinin tuotantoon, m***a myös moniin muihin elintärkeisiin prosesseihin elimistössä. Jakautuvat solut tarvitsevat rautaa DNA:n kahdentumiseen (mm. DNA syntaasi) ja DNA:n korjaamiseen. Lisäksi elimistön ”energiamolekyylin” ATP:n valmistuksessa rauta on keskeinen tekijä mitokondrioiden hengitysketjussa. Rautaa tarvitaan siis solujen jakautumiseen ja energiantuotantoon. Tämä selittää miksi raudanpuutteessa energiantuotanto heikkenee ja jakautuvat solut kärsivät. Energiantuoton heikkeneminen näkyy elimissä, jotka kuluttavat paljon energiaa (aivot ja lihakset). Solujen jakautumisen heikkeneminen näkyy aikuisilla herkästi ihossa ja limakalvoilla, joissa on eniten jakautuvia soluja. Sikiön osalta ja kasvavan vastasyntyneen osalta raudanpuute on vaarallisempaa koska koko elimistön solukko jakautuu ja lisääntyy koko ajan kasvun vuoksi ja raudantarve on siksi erittäin suuri ja raudanpuutteen seuraukset voivat heijastua koko loppuelämään.
