04/02/2026
Kyllä Kela nyt aliarvioi kilpailutuksessaan rajusti puheterapeutit, puheterapian merkittävyyden ja sisällön, -m***a samalla myös puheterapiaa tarvitsevat kuntoutujat. Suurelta osin siis erityislapset ja heidän tarpeensa.
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen voisi olettaa (tietenkin) merkitsevän ja tarvitsevan laatua, kliinistä työkokemusta, lisäkoulutusta vielä ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeenkin ja erityisosaamista. M***a laadulla ei enää ole merkitystä kilpailutuksessa.
Myös kilpailutuksen suhteellisuusperiaate on todettu turhaksi. Siinähän pitäisi huomioida myös hankinnan laatu.
Tuttu kaava toistuu jälleen: kun kiristetään, lasku kaatuu naisvaltaiselle alalle. Kelan puheterapiakilpailutus näyttää karulla tavalla, miten julkisen talouden kiristyminen luo paineita myös Kelalle hillitä menojaan.
Puheterapialle asetettu hintakatto tarkoittaa käytännössä jopa 30 prosentin leikkausta kuntoutusta tekevän puheterapeutin ansiotasoon.
Tapa, jolla säästöjä nyt haetaan, on kestämätön.
Puheterapia on vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen suurin terapiamuoto, m***a sen kustannusosuus ei ole suhteettoman suuri. Siitä huolimatta hintakatto kohdistuu nimenomaan puheterapiaan, ei muihin terapialajeihin. Tämä herättää kysymyksen: miksi säästöjä haetaan juuri tästä yksittäisestä ja naisvaltaisesta ammattiryhmästä?
Kilpailutusmallissa hinta määritellään ylhäältä käsin. Laatu, kokemus ja erityisosaaminen jäävät sivuun, kun vastavalmistunut ja pitkän linjan ammattilainen asetetaan samalle viivalle. Tämä ei heikennä vain työn arvostusta, vaan vaarantaa myös kuntoutujien oikeuden laadukkaaseen ja vaikuttavaan palveluun.
Naisvaltaisilla aloilla sopeutus näkyy liian usein palkkakuopan syventämisenä. Kun kustannuspaineita puretaan näin kapeasti, syntyy rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta, joka kasaantuu samoille aloille ja samoille ihmisille.
Säästöjä ei pidä tehdä tavalla, joka sysää korkeasti koulutetut naisvaltaiset alat entistä ahtaammalle. Puheterapiakilpailutuksen vaikutukset on arvioitava uudelleen: hinnanmuodostuksen on vastattava todellisia kustannuksia, laadulla ja osaamisella on nähtävä arvo ja päätösten sukupuolivaikutukset on tehtävä näkyviksi.
Hyvinvointiyhteiskunta ei kestä sitä, että sopeutus tehdään kerta toisensa jälkeen naisvaltaisten alojen kustannuksella.