19/01/2026
Tänä aamuna huomioni kiinnittyi jälleen siihen, miten ainutlaatuinen tapa kiinalainen lääketiede on tarkastella ihmistä.
Arjessa totutaan luottamaan siihen, mikä voidaan mitata: numeroihin, arvoihin ja tuloksiin. Se on monessa asiassa tärkeää. Silti kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta suuri osa hyvinvoinnista tapahtuu myös siellä, missä mittarit eivät vielä kerro mitään.
Kiinalainen lääketiede on energialääketiedettä. Se nojaa käsitteeseen Qi – elinvoimaan, liikkeeseen ja virtaukseen. Siihen, mikä tekee kehosta elävän, palautuvan ja reagoivan.
Pidän olennaisena sanoa tämän: Qi ei ole vain teoriaa. Moni tunnistaa sen jo arjessa, vaikkei käyttäisi siitä tätä sanaa. Se voi tuntua lämpönä, aaltoiluna, virtauksena, hienovaraisena sähköisyytenä, raskauden tai keveyden tunteena – tai joskus yksinkertaisesti rauhoittumisena, kuin jokin kehossa asettuisi paikoilleen.
Yhteyttä Qi`hin voi myös harjoitella. Esimerkiksi kämmenten välissä voidaan huomata ajan kanssa pehmeä paine, lämpö tai magneettinen tunne. Qigongissa tätä yhteyttä vahvistetaan lempeästi: ei pakottamalla, vaan kuuntelemalla.
Kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion ytimessä kulkee periaate, johon palaan työssäni jatkuvasti:
Hoidossa ei voida tehdä mitään väkisin.
Kehoa ei voi pakottaa muutokseen. Jos hoitoon pyritään menemään pakottamalla, keho reagoi usein suojautumalla. Voidaan sanoa, että Puolustava Qi (Wei Qi) aktivoituu, keho jännittyy ja se yhteys, jonka kautta hienovarainen muutos tapahtuu, heikkenee.
Akupunktiossa Qi ei ole vain hoidettavassa, vaan myös itse tilanteessa. Hoitohuoneessa syntyy oma kenttänsä: läsnäolo, rytmi ja kohtaaminen. Siksi hoito on aina myös yhteistyötä – ja usein kaikkein tärkeintä on yksinkertainen asia: pieni avoimuus ja lupa olla siinä hetkessä ilman jatkuvaa vartioimista.
Kiinalaisessa lääketieteessä toistuu lause:
Hoitajan ja hoidettavan Shenit kohtaavat.
Tätä voi pitää vaikuttavan hoidon keskeisenä edellytyksenä. Kun kohtaaminen tapahtuu, keho usein uskaltaa hellittää ja antaa tilaa muutokselle. Jos kohtaaminen ei synny – jos yhteys ei muodostu tai keho pysyy vahvasti suojassa – mikään ei välttämättä lähde liikkeelle, vaikka tekniikka olisi oikea.
Tässä ei ole kyse mystiikasta. Kyse on tavallisesta hoitotilanteesta: esitiedot käydään läpi, oireet kartoitetaan, olennainen puhutaan. Hoito ei kuitenkaan perustu ensisijaisesti puheeseen, vaan siihen, mitä tapahtuu pinnan alla: läsnäolon tasolla, kehossa ja sen reagoinnissa.
Olen usein huomannut, että kaikkein oleellisin nousee esiin jo muutamassa ensimmäisessä lauseessa – ja vähintään yhtä paljon ihmisen olemuksessa: siinä, miten tilaan saavutaan, miten hengitys kulkee, miten keho kannattelee itseään.
Ehkä juuri tässä on osa kiinalaisen lääketieteen erityisyyttä: hoitoa ei tehdä ihmiselle, vaan luodaan olosuhde, jossa keho voi alkaa tehdä sitä, minkä se jo osaa.
(Kerava ja lähikunnat: Vantaa, Helsinki, Tuusula, Järvenpää.)
