10/03/2026
Eväskeittiö vauhdissa sunnuntaina! Uuniin menossa tällä kertaa villisikakiusausta. Koska oli Naistenpäivä, niin kiusaukset valmisti puoliso. Tästä lähtee ruokaa evääksi töihin ja saatanpa syödä samaa myös illalla. Joskus ei haittaa syödä samaa ruokaa koko päivä tai peräkkäisinä päivinä.
Olemme huomanneet, että sunnuntainen eväskeittiö on pakollinen, jos meinaa syödä järkevästi ja varsinkin lämmintä ruokaa 2xpäivässä viikolla. Koska olen joutunut siirtymään gluteenittomaan ruokavalioon jatkuvien mahavaivojen takia, niin voileivän mussuttaminen on jäänyt melkein kokonaan pois. Jaksamista on haettava "kunnon" ruoasta. Yleensä teemme kahta uuniruokaa valmiiksi + joku kastike, johon sitten illalla keitetään riisi/pasta kylkeen. Salaattia pilkotaan kulhollinen.
Hierojan aamu lähtee käyntiin kaurapuurolla (5-7 dl) + voita/marjoja 100-200 g ja tietysti mustaa kahvia kuppi tai pari
Lounaana eväskeittiön tuotantoa+salaattia ja salaattikastiketta
Iltapäivän välipalana usein maustamaton rahka + banaani/mandariini tai sitten tuorepuuro (kaurahiutaleita, maustamatonta jogurttia, marjoja ja ehkä loraus mehukeittoa)
Iltaruokana peruskotiruokaa ja salaattia + ehkä pari gluteenitonta siemennäkkäriä ja juustoa.
Koska ruokarytmi on aika harva ja nälkä kasvaa iltaa kohti liikaa, niin annoskoot saattavat karata käsistä (jonkun mielestä). Itse olen niihin tosi tyytyväinen😀.
Eli muistakaahan syödä, niin elämä hymyilee!