05/10/2025
Sadonkorjuu, luonnon hiljentyminen ja kasvun siirtyminen pinnalta syvyyksiin. Maan ja metallin aika eli asioiden sulattelua ja ylimääräisen tippuminen matkasta putoavien, kieppuvien lehtien lailla pois.
Kun luonto antaa tähän tilaisuuden, on helppo pysähtyä miettimään, mitä kaikkea on tapahtunut, kokenut ja kasvattanut.
Muutamia huomioita viime ajoilta:
🧡 Lantion ja leukojen yhteys. Sen olen tuntenut itse ja kokenut hoito pöydällä asiakkaan kanssa. Jos toisessa näistä kiristää, se tuntuu myös toisessa. Ja kun lähdet muistuttamaan lantiota tasapainosta, alkaa kallossa tapahtua. On huikeaa, kuinka oman ja muiden kehoymmärrys alkaa kasvaa.
🧡 Useamman hoidon jatkumon seuraaminen. Kohtaan vauvoja ja aikuisia. Molempien kohdalla on hienoa olla osa prosessia, joka jatkuu, kun tapaamme enemmän kuin kerran. Nähdä muutos ihmisessä, tulkita etenevän hoitokokonaisuuden kaipaamaan suuntaa, päästä kerros kerrokselta syvemmälle.
🧡 Erilaisten hoitotekniikoiden toisiaan tukeva ja ymmärrystä laajentava mahdollisuus. Ensi viikonloppuna opin lisää, kun sukellan akupunktion maailmaan.
🧡 Oman äänen vahvistuminen. Koko ajan kasvaa rohkeus puhua asioista, kokemuksista ja näkemyksistä. Rohkeus sanoa ääneen esimerkiksi se, miten kehon hoitaessani näen tai se, mitä ylipäätään teen. Rohkeus puhua ääneen kipeitäkin asioita.
Myös laulun kautta alkaa uudenlainen äänimatka - kiitos kuoron, jonka osaksi sain juuri liittyä.
Juuri nyt on onnellinen rauha.