13/11/2025
Lempeä katse taakse – ja sisäänpäin.
Kohtaan paljon työssäni lapsuuden perheestä nousevaa kohtaamattomuutta.
Katriina Järvisen kirjoissa Kaikella kunnioituksella ja Meillä kotona on jotakin harvinaisen hienovaraista. Ne eivät huuda, vaan kuuntelevat. Ne eivät etsi syyllisiä, vaan ymmärrystä.
Järvinen kuljettaa lukijan niihin maisemiin, joissa moni meistä on käynyt – lapsuuden hiljaisiin huoneisiin, perheiden sanattomiin sääntöihin, uskollisuuteen, jota ei aina osannut kyseenalaistaa. Hän kirjoittaa lempeästi siitä, miten perheen tarina jatkuu meissä, usein huomaamatta.
Kirjojen ytimessä on ajatus ihmisyydestä sellaisena kuin se on: keskeneräisenä, ristiriitaisena, m***a silti arvokkaana. Ne kutsuvat katsomaan omaa taustaa ilman katkeruutta, ehkä jopa myötätunnolla.
Halusimmepa tai emme, ihmiset lapsuudestamme jättävät meihin jälkiä – hyvässä ja pahassa. Jotkut jäljet lämmittävät, toiset kirvelevät vielä vuosienkin jälkeen. Ehkä selviytyminen ei tarkoita unohtamista, vaan sen hyväksymistä, että mennyt on osa meitä – ei koko totuus, m***a osa tarinaa. Kun sen uskaltaa nähdä, voi vähitellen oppia kulkemaan eteenpäin kevyemmin, lempeämmin.
Oletko sinä lukenut kyseisiä kirjoja? Mitä ajatuksia ne sinussa herättävät?
Miten sinä suhtaudut niihin tarinoihin, jotka elävät sinussa vielä tänään?