22/04/2026
Uni on tärkeää monelta kantilta,
onko sun uni laadukasta ja onko sitä riittävästi?
Itse pyrin säännölliseen uniaikaan ja lisäksi Bemer auttaa kehoa yön aikana 😍
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet nopean ja turvallisen tavan mitata aivojen puhdistumista unen aikana. Mittaus kestää vain noin viisi minuuttia eikä vaadi varjoaineen käyttöä. 👏😊
Jos nestevirtaus ja puhdistus heikkenevät, kuona-aineet voivat alkaa kertyä aivoihin, mikä on yhdistetty muun muassa muistisairauksiin. Tätä puhdistumisprosessia on kuitenkin aiemmin ollut vaikea mitata, joten uuden mittaustavan löytäminen on erittäin tärkeää. Se avaa mahdollisuuksia seurata ja tulevaisuudessa myös hoitaa ikääntymiseen liittyviä muutoksia aivojen nestekierrossa.
**********
Aivojen puhdistuminen 🧠 perustuu aivopulsaatioihin eli kehon luonnollisiin pulssimaisiin rytmeihin. Ne ohjaavat veren ja aivo-selkäydinnesteen virtaamista aivoissa ja auttavat näin poistamaan aineenvaihdunnan jätteitä.
Tutkimusryhmän uusimmat tutkimukset osoittavat, että unen aikana aivopulsaatioiden käyttäytyminen muuttuu selvästi. Aivoja puhdistavaa nestekiertoa edistävien hengitysperäisten ja vasomotoristen pulsaatioiden eteneminen aivoissa nopeutuu, kun taas sydänperäiset pulsaatiot hidastuvat.
Unessa erityisesti vasomotoriset aallot eli verisuonten hitaat pulsaatiot alkavat paikallisesti ohjata myös aivojen sähköistä toimintaa ja veden liikettä.
👉 Erityisesti riittävä syvä uni ja pienten verisuonten vasomotorinen liike ovatkin ehdottoman tärkeitä aivojen puhdistumisen ja aivoterveyden kannalta.
Tutkijat kehittävät parhaillaan keinoja, joilla iän myötä hiipuvaa aivojen nestekiertoa ja aivopulsaatioita voitaisiin tehostaa ja siten hidastaa ikääntymisen tuomia vaikutuksia aivoihin.
***********
Lääkinnälliseksi laitteeksi sertifioitu BEMER-terapia 〽🧡 stimuloi tutkitusti ja kohdennetusti nimenomaan pienten verisuonten seinämien heikentynyttä vasomotorista pulsaatiota koko kehossa. Se auttaa myös rentoutumaan ja nukkumaan paremmin.
Sen tehoa aivojen puhdistumiselle ei kuitenkaan ole vielä tutkittu muun muassa mittausmenetelmien rajallisuuden vuoksi, m***a voit kokeilla itse, saisitko BEMER-terapiasta apua myös aivoillesi 🤓👍.
Useat käyttäjät todistavat joka tapauksessa vointinsa yleisestä kohenemisesta: unien ja keskittymiskyvyn paranemisesta, kipujen lievittymisestä ja virkeyden ja energisyyden lisääntymisestä 🙏☺️.