28/04/2026
Valmistuin 7 vuotta sitten Tunnevyöhyketerapeutiksi®, mitä nämä vuodet ovat minulle opettaneet (muun muassa)? ✨
❣️ Ei mitään ja kaikkea..
❣️ En ole koskaan valmis, etkä ole sinäkään.
�Turha siis pyrkiäkään siihen.
❣️ Tunteiden käsittely ei lopu koskaan. Se muuttaa muotoaan. Välillä tunteita tulvii ja käsiteltävää löytyy enemmän kuin jaksaa käsitellä. Välillä tuntuu ihanan tasaiselta ja rauhaisalta.
❣️ Mitä enemmän uskallamme käsitellä kokemaamme, sitä aidommaksi elämämme muuttuu. �Olo kevenee ja asiat selkenee. Ymmärrys itseen lisääntyy.
❣️ Ketään ei voi pakottaa tunnesukellukseen. Sen on lähdettävä omasta tahdosta ja/tai sykähdyksestä. Kehohoito voi helpottaa ja vapauttaa tunnepuhetta, m***a vyöhyketerapiassa kunnioitetaan kehon rajoja.
�Se nousee, minkä on tarkoitus nousta ja mitä sillä hetkellä pystyy kohtaamaan.
❣️ Tunnevyöhyketerapeutti on vierellä kulkija, hän ei tee puolesta. Jokainen saa kiittää itseään omasta tunnetyöstä.
❣️ Joskus on parempi olla käsittelemättä. Mitään tunnetta tai oivallusta ei voi pakottaa. Siihen on aikansa ja paikkansa.
❣️ Tunnetyöskentely ei helpota vain henkistä oloa, se vaikuttaa myös fyysisiin oireisiin.
❣️ Jokainen, joka hyppää tutkimaan kokemaansa, voi olla ylpeä itsestään. Se vaatii rohkeutta. Uskalletaan olla myös ylpeitä itsestämme.Koskaan ei ole liian myöhäistä!
Löydä oman alueesi tunnevyöhyketerapeutti
www.vyohyketerapeutit.fi
Keho- ja Tunnevyöhyketerapeutit ry