05/02/2026
Perheissä, joissa lapsella on reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö (RAD), huomio kiinnittyy ymmärrettävästi lapseen, jonka oireilu on näkyvää, kuormittavaa ja vaatii jatkuvaa aikuisen läsnäoloa. RAD-lapsen taustalla on usein vakava varhaislapsuuden laiminlyönti, turvan puute tai trauma, ja hänen käyttäytymisensä voi olla vetäytyvää, emotionaalisesti sulkeutunutta tai vaikeasti ennakoitavaa. Tässä perhedynamiikassa on kuitenkin usein toinen, lähes näkymätön osapuoli: sisarus, jota kutsutaan lasilapseksi.
Lasilapsi on nimitys lapselle, joka elää vakavasti oireilevan sisaruksen rinnalla ja oppii jo varhain tulemaan nähdyksi lähinnä silloin, kun hän ei vaadi mitään. Hän on kuin lasia: läsnä, m***a katseen läpäisemä; olemassa, m***a helposti ohitettava.
RAD-lapsen tarvitsevuus ei ole tahdonalaista eikä liioiteltua. Hän tarvitsee usein jatkuvaa aikuisen säätelyapua, valvontaa ja emotionaalista resursointia. Tämä muokkaa koko perheen arkea. Vanhemmat elävät usein kroonisen huolen, uupumuksen ja syyllisyyden keskellä. Tällaisessa ympäristössä sisarus oppii nopeasti, että rauhallisuus helpottaa perheen kuormaa, omat tarpeet voi siirtää myöhemmäksi ja ”kilttiys” on tapa tulla rakastetuksi. Lasilapsi ei yleensä päätä vetäytyä – hän mukautuu. Hänestä tulee herkkä aistimaan perheen tunnelmaa, ennakoimaan kriisejä ja minimoimaan oma näkyvyytensä. Tämä ei tapahdu siksi, että häntä ei rakastettaisi, vaan siksi, että perheen voimavarat ovat rajalliset.
Ulospäin lasilapsi näyttäytyy usein pärjäävänä, vastuullisena ja ikätasoaan kypsemmältä. Sisäisesti kuva on usein toinen. Moni lasilapsi kantaa mukanaan tukahdutettua surua ja kateutta, syyllisyyttä omista tarpeistaan, pelkoa kuormittaa muita ja kokemusta näkymättömyydestä. Lasilapsi oppii, että hänen tunteensa eivät ole yhtä tärkeitä kuin sisaruksen, jonka kärsimys on ilmeisempää ja äänekkäämpää. Pitkällä aikavälillä tämä voi johtaa siihen, että omien tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen vaikeutuu.
RAD-lapsi ei useinkaan kykene vastavuoroiseen sisarussuhteeseen. Hän ei hae lohtua, ja yhteys toisiin lapsiin voi olla etäinen tai jännittynyt. Lasilapsi voi yrittää olla hoivaava ja suojeleva, toimia välittäjänä aikuisen ja sisaruksen välillä tai vetäytyä kokonaan suhteesta. Usein lasilapsi kantaa hiljaista kysymystä: ”Miksi minä jaksan, m***a hän ei?” Tämä kysymys voi herättää häpeää ja syyllisyyttä, sillä perheessä vallitsee usein sanaton sääntö: RAD-lapsen kokemukset ovat vakavampia ja oikeuttavat saamaan enemmän huomiota.
Monet lasilapset kasvavat aikuisiksi, jotka ovat taitavia huolehtimaan muista, m***a vieraita itselleen. Aikuisuudessa voi näkyä ylivastuullisuutena ja perfektionismina, vaikeutena pyytää apua, taipumuksena jäädä näkymättömiin ihmissuhteissa ja kokemuksena siitä, että omat tarpeet ovat liikaa. Usein lasilapsi hakeutuu hoivarooleihin – ammatillisesti tai ihmissuhteissa – jatkaen lapsuudessa opittua selviytymisstrategiaa: olen arvokas, kun en kuormita.
Lasilapsen haava ei synny tahallisesta laiminlyönnistä, vaan rakennekuormituksesta. Siksi myös korjaavat kokemukset syntyvät rakenteellisista muutoksista:
• erillistä, säännöllistä aikaa ilman oireilevaa sisarusta
• sanoitusta sille, että hänen kokemuksensa ovat yhtä todellisia
• lupaa olla myös vihainen, kateellinen ja väsynyt
• aikuisen aktiivista kiinnostusta hänen sisäiseen maailmaansa
Lasilapsen on tärkeää saada kokemus, että sopeutuminen ei tarkoita, ettei hän olisi kärsinyt. Päinvastoin: näkymättömyys on usein ollut hänen tapansa selviytyä.
Reactive attachment disorder impacts more than one child. Learn how siblings are affected, what often goes unseen, and how families can plan for safety and support the whole household.
