30/09/2025
Täällä on ollut hiljaista pitkään. Suurin syy on, että kiireen ja muutosten keskellä halu tehdä hyvin on nostanut kynnyksen korkeaksi. Kun sydän kaipaa syvyyttä, ei voi tekstiä heittää ulos puolvillaisena.
Kuluneen vuoden aikana oma elämäni on ollut ison muutoksen pyörteissä. Keväällä olin harjoittelussa Mieli ry:n kriisikeskukse ankkurpaikk’assa – ja sain sieltä työn, joka on vienyt sydämeni. Järjestötyö on avannut oven siihen, miten paljon hyvää syntyy, kun ihmiset välittävät toisistaan ja rakentavat yhdessä parempaa.
Samalla olen saanut jatkaa yrittäjänä, opiskella kahta eri alaa ja aloittaa kriisityön koulutuksen. Paljon uutta, paljon opittavaa. Ja kaiken keskellä olen opetellut pysähtymään, laskemaan kierroksia ja kysymään itseltäni: mitä minä tarvitsen? Missä kulkee minun rajani?
Koska kun työssäsi olet se, joka kuuntelee, kannattelee ja rakentaa korjaavia ihmissuhteita, on oma jaksaminen elinehto. Välillä kuormitus painaa. Välillä tekisi mieli vetäytyä piiloon, laittaa peitto pään yli ja unohtaa kaikki. M***a tiedän, ettei se ratkaise mitään. Kuorma ei katoa sillä tavoin.
Olen oppinut, että rajat ovat rakkautta. Ne eivät sulje muita ulos, vaan suojelevat meitä uupumiselta. Kun pidän huolta itsestäni, voin kohdata muut aidosti, lempeästi ja läsnä. Tyhjästä ei voi nyhjäistä – ensin on täytettävä oma malja.
Ehkä juuri siksi kirjoitan taas tänne. Haluan muistuttaa itseäni – ja ehkä sinuakin, että on lupa pysähtyä, hidastaa ja kuulostella omia tarpeita. Että välillä vahvuus löytyy pehmeästä rajasta, ei kovasta pinnistelystä.
Jos sinäkin olet joskus unohtanut itsesi muiden tarpeiden alle, tämä teksti on sinulle. 💛 kuvat eiliseltä, näissä maisemissa on helppo hengähtää.
