14/02/2026
14.2.2011
Aamuaurinko sarasti ja pilkisteli kirkkaana talojen välistä häikäisten silmiä. Oli pakkasaamu. Päivi Rantanen ja Elina Konsala seisoivat Pellavakodin olohuoneessa ja katselivat ympärilleen melko tyhjää salia. Pöydät, tuolit, sohvakalusteet ja verhot olivat paikoillaan, m***a kodin henki – asukkaat - vielä puuttuivat. Ensimmäiset saapuisivat vielä saman päivän aikana. Tunnelma oli odottava ja hieman jännittäväkin. Tästä alkaisi Pellavakodin tarina, johon mahtuisi monenlaisia ihmisiä, paljon naurua, liikutusta, elämän iloja ja suruja sekä elämää ja elämän historiaa.
14.2.2026
Pellavakoti täyttää tänään 15 vuotta. Tänäänkin saamme nauttia auringonpaisteesta ja pakkasesta. Vuodet ovat vierineet, toimenkuvat muuttuneet ja asukkaat vaihtuneet.
Eilen Pellavakodin olohuoneessa juhlittiin iloisin tunnelmin yhteisen kodin syntymäpäiviä. Yhteisöllisyys, yhdessäolo ja ilo olivat vahvasti läsnä. Saimme kuulla kutsuvieraamme Päivi Rantasen muisteluita siitä, millaista oli aloittaa Pellavakodissa yhdessä Elina Konsalan kanssa. Muistelmien jälkeen nautimme runonlausunnasta ja kermakakusta. Kahvin ja kakun jälkeen pääsimme Säveltuulian johdatuksella musiikin maailmaan yhteislaulujen parissa. Juhlat päätettiin toivotukseen: Hyvää syntymäpäivää, Pellavakoti.
Viola-kotiyhdistys ry haluaa toivottaa kaikille oikein hyvää ystävänpäivää ja samalla syntymäpäiväonnittelut Pellavakodille!