Tyyni Elämä

24/02/2026

Tämänkertaisessa blogikirjoituksessa Ihminen tavattavissa -terapeuttimme Mira Oikarainen pysähtyy pohtimaan, mikä on ADHD? Häiriö vai viesti hermostolta, joka yrittää selviytyä ylivirittyneessä maailmassa?

Omakohtaisen vanhemmuuden kautta kirjoitus avaa, miten herkkyys, intensiivisyys ja erilainen tapa kokea maailma voivat näyttäytyä oireina ympäristössä, joka kuormittaa hermostoa jatkuvalla kiireellä, ärsyketulvalla ja suorituspaineella. Kirjoituksessa pohditaan myös kollektiivisen traumataakan vaikutusta.

Miran kirjoitus kutsuu katsomaan lasta ja itseämme lempeämmin, palaten perusasioiden äärelle. Ehkä kysymys ei ole siitä, mikä yksilössä on vialla, vaan siitä, millaisessa rytmissä maailma pakottaa hermostomme elämään.

Lue Miran koko herättelevä kirjoitus kommentin linkistä.

17/02/2026

13/02/2026

30/01/2026

Sinun ei tarvitse selvitä yksin – terapia on paikka, jossa kaikki se mitä kannat saa tulla nähdyksi, eikä mikään sinussa ole liikaa.

www.tyynielama.com

Nyt vapautui muutamalle etäterapia-aika 🌿
45 min / 75 €
Hetki sinua varten – turvallisesti etänä.
Varaa nyt: tyynielama@gmail.com
tai WhatsApp 044 9848602

10/01/2026

10/12/2025

Erityisherkkyydestä puhutaan paljon, melkein kuin se olisi pieni, tarkasti rajattu ryhmä ihmisiä.
M***a mitä jos totuus on yksinkertaisempi — ja paljon lohdullisempi?

Entä jos me kaikki synnymme herkkinä?
Entä jos ihmisen luontainen tila on aistia syvästi, reagoida tunteisiin, huomata hienovaraisuuksia ja kuulla oman sisimmän hiljainen tieto?
Ja entä jos erityisherkkyys ei ole ”ominaisuus”, vaan häivähdys siitä, mitä meissä oli ennen kuin maailma käänsi äänenvoimakkuuden liian kovalle?

Sillä aikuisuuteen mennessä moni meistä ei ole menettänyt herkkyyttään —
me olemme vain tottuneet suojaamaan itseämme:
unohtamaan tunteita, ohittamaan kehon signaaleja, kovettamaan sen, mikä on pehmeää.
Ei siksi, ettemme olisi herkkiä,
vaan siksi, että maailma on ollut liian meluisa, liian nopea, liian vaativa.

Ehkä kysymys ei olekaan siitä, kuka on erityisherkkä.
Ehkä tärkeämpi kysymys on:
mitä kaikkea meissä alkaisi palautua, jos emme enää tarvitsisi niin kovaa panssaria?