03/04/2026
✨ VIIKON POHDINTA ✨
Tällä viikolla olen pysähtynyt miettimään eettisyyttä lasten kuntoutuksessa. Siitä puhutaan usein suurina periaatteina. Silti käytännössä eettisyys näkyy paljon arkisemmissa hetkissä.
🩵 Millaisia päätöksiä teemme tilanteissa, joissa ei ole yhtä oikeaa vastausta.
🩵 Miten puhumme lapsesta silloin kun hän ei ole paikalla.
🩵 Kuuntelemmeko oikeasti vai olemmeko jo päättäneet, mitä pitäisi tehdä.
🩵 Miten eri ihmisten näkökulmia sovitetaan yhteen.
🩵 Uskallammeko pysähtyä ja muuttaa suuntaa.
🩵 Miten lasta oikeasti kuullaan.
Lasten kuntoutuksessa olemme usein monien odotusten keskellä. Vanhemmilla on huoli ja toive lapsen pärjäämisestä. Päiväkodilla tai koululla omat arjen tarpeensa. Terapeutilla tietoa kehon ja mielen toiminnasta sekä kuntoutuksesta.
Ja kaiken tämän keskellä on lapsi.
Terapeutilla on paljon valtaa. Siksi eettinen pohdinta ei ole yksittäinen päätös, vaan jatkuva osa työtä. Kysyn itseltäni usein:
Kenen tarpeita tämä hetki palvelee?
Kuulenko todella lasta vai yritänkö vain päästä tavoitteeseen?
Rakennanko kokemusta, jossa lapsi tulee kohdatuksi?
Terapiatyössä ei useinkaan ole valmiita vastauksia. On tilanteita, joissa täytyy punnita: milloin ohjata enemmän, milloin antaa tilaa. Milloin pitää kiinni tavoitteesta ja milloin muuttaa suuntaa.
Ehkä eettisyys onkin ennen kaikkea sitä, että pysyy tietoisena tästä kaikesta ja muistaa kysyä yhä uudelleen:
Kuulemmeko tässä oikeasti myös lasta? 🩵
Ajatuksia?
-Sanna-