21/09/2025
Tämä on hyvin tiivistetty juttu Helsingin Sanomissa. Nuorisopsykiatrian professori Anu Raevuori sanoo oleellisia asioita joita meidän kaikkien aikuisten on hyvä pysähtyä pohtimaan:
” SUOMI on nokakkain kännykän kokoisen ongelman kanssa.
Yhä useampi lapsi on älypuhelinaddikti.
Tähän on lakimuutoksella herättykin.
M***a jos Suomi ei jatka kännykkäongelmaan puuttumista, yksilöiden ohella yhteiskunta on kriisissä, nuorisopsykiatrian professori Anu Raevuori sanoo.
PSYKIATRIASSA ja lääketieteessä lapsia ovat 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat.
Alle kaksivuotiaille älylaitteita ei suositella ollenkaan, 2–6-vuotiaille maksimissaan tunti ja alakouluikäisille kaksi tuntia päivässä.
Etenkin lapsen syntymän jälkeiset vuodet ja nuoruusikä ovat keskushermoston kiivaan kehityksen aikaa.
TERVE lapsi haluaa tutkia, leikkiä vapaasti, liikkua, ihmetellä ympäröivää maailmaa. Älylaitteet nakertavat tätä taipumusta, Raevuori kuvailee.
Syy on digiympäristön luonteessa, joka tulvii nopeita ja vaihtuvia ärsykkeitä.
Ulkopuolella tavallinen arki tuntuu hitaalta ja tylsältä. Lapsi tottuu siihen, että mielihyvää on saatava heti. Impulssikontrolli jää heikommaksi.
Kontrollin ohella Raevuori nostaa esiin kielellisten taitojen alikehittymisen ja lukutaidon heikentymisen, jota älypuhelinten liiallinen käyttö lietsoo.
Vaikuttaakin siltä, että osaaminen on jo heikentynyt alaluokilta yliopistoon saakka. Liian monella kännykkäsukupolven kasvatilla on vaikeuksia olla opinnoissaan pitkäjänteinen.
Toisaalta lapset eivät ole asian suhteen samalla viivalla. Perhetausta on ottanut jälleen suuremman roolin, Raevuori sanoo.
”Vielä parikymmentä vuotta sitten suomalainen koulu onnistui paremmin pitämään kaikki mukana. Nyt tausta selittää eroja huolestuttavan paljon.”
”Lapsi on aina muiden tekemien valintojen armoilla.”
SIVISTYKSEN yhä kasvavalle polarisaatiolle olisi kiireesti tehtävä jotakin.
Sen suhteen Raevuoren katse kiinnittyy älylaitteiden käyttöön.
Oleellista olisi, että säätely lähtisi ylätasolta – ja koskisi siten jokaista.
”On kuolleena syntynyt idea, että vanhemmat olisivat yksin vastuussa asiasta”, Raevuori korostaa.
Kun peruskoulussa kielletään koulupäivien ajaksi omat kännykät, ja tietoa älylaitteiden haitoista tulee niin neuvolasta kuin päiväkodista, syntyy vähitellen kollektiivinen normi.
Vähän niin kuin syntyi aikanaan siitä, ettei lasta saa läpsiä tai tukistaa. Eikä autossa matkustaa ilman turvavöitä tai niskatukea. Saati sauhutella tupakkaa joka paikassa.
Sellainen oli ennen tavallista ja hyväksyttyä, nykyisin osa paheksuttua ihmiskunnan historiaa.
Raevuori toivoo, että tulevaisuudessa suhtaudumme lasten älypuhelinten haitalliseen käyttöön samoin. Vaikka kännyköistä ei voi puhua suoraan väkivaltana, kaltoinkohteluna voi, hän näkee.
”Lapsi on aina toisten tekemien valintojen armoilla. Digiriippuvuus kehittyy, jos siihen on alttiutta ja laitetta saa käyttää vapaasti.”
Oma huolenaiheensa ovat ikäsopimattomat sisällöt ja niiden haitallinen vaikutus psyykkiseen kehitykseen.
MUUTOS vaatii muutakin kuin konkreettista säätelyä. Kuten asenteiden päivittämistä, minkä vuoksi meidän on katsottava yhteiskuntana peiliin.
Elämme aikaa, jossa laitteeseen uppoutumisesta on tehty keino saada lapsi hiljaiseksi julkisilla paikoilla. Junassa, kirjastossa, ravintolassa. Ettei oltaisi häiriöksi. Ettei tulisi ilkeää silmää eikä tuhahduksia.
Häveliäänä kansana olemme ehkä alttiita alistumaan ryhmäpaineelle, joka kannustaa kännykän pariin, Raevuori uskoo.
”Siitä olisi päästävä yli. Lapsien on saatava käyttäytyä itselleen ominaisesti. Melutakin välillä.”
Usein kännykät voimistavat perisuomalaista tapaa vetäytyä ja jurottaa. Ollaan paikalla muttei läsnä, Raevuori kiteyttää.
Tämä taas yhdistyy mielenterveysongelmiin. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei suojaa yksinäisyydeltä, pikemminkin päinvastoin, professori kärjistää.
”Ei some vastaa aitoa vuorovaikutusta.”
DIGITAALISUUS on uinut kouluihin kuin varkain.
Jotta suunta muuttuu, on pohdittava, mitä lisäarvoa digilaitteet oppimiselle tuovat.
Perustaitojen, kuten lukemisen ja laskemisen, pitää voida kehittyä rauhassa ja perinteisin menetelmin, Raevuori toteaa.
”Älypuhelinkielto ei maksa yhtään mitään, vaikka tiedän, ettei se helppoa ole.”
Professori kannustaa aikuisiakin pohtimaan suhdetta kännykkään: vanhempien kuormittuneisuus kulkee usein käsikynkkää puhelimen käytön kanssa.
Samaan aikaan lapset ovat Suomessa muuhun Eurooppaan verrattuna varsin nuorena iltapäivät omillaan.
Lyhyen koulupäivän päätteeksi iltapäiväkerhoa on vain eka- ja tokaluokkalaisille.
Ei ole ihme, että virikkeeksi päätyy kännykkä. Vanhempien on käytännössä mahdotonta pysyä jyvällä siitä, mitä lapsen ruudulla tapahtuu.
Monissa muissa länsimaissa alakouluikäisen jääminen yksin iltapäiviksi ei tulisi kyseeseen, Raevuori sanoo.
”Olisi niin lasten hyvinvoinnin kuin vanhempien jaksamisen kannalta tärkeää, että tähänkin puututtaisiin."
Lapsi on vanhempien armoilla sen suhteen, altistetaanko hänet digiriippuvuudelle vai ei, nuorisopsykiatrian professori Anu Raevuori sanoo.
